Yrjö Laakkosen matkailukohde etenee Savonlinnassa
3 4 2020
Kaavoitus mahdollistaa maanomistaja, liikemies Yrjö Laakkosen suunnitteleman majoitus- ja kokousmatkailukokonaisuuden rakentamisen Savonlinnan Oravin Puistoniemeen.

Maanomistaja, liikemies Yrjö Laakkonen, suunnittelee Savonlinnan Oravin Puistoniemeen kansainvälisesti korkeatasoisen majoitus- ja kokousmatkailun rakentamista. Rakennusoikeutta on 3 500 neliömetriä. Alueelle on suunnitteilla rakentaa päärakennus ja erillisiä huviloita. Investointi tuo alueelle uusia ympärivuotisia työpaikkoja.
Investointihanke kehittää Oravin kanavakylän loma- ja matkailupalvelujen ja muiden kyläpalvelujen kokonaisuutta. Uudet majoitus- ja kokousmatkailupalvelut on tarkoitus kytkeä osaksi Oravin luontomatkailukeskusta, jolloin myös alueen nykyisiä matkailupalveluita tuetaan ja hyödynnetään.
- Savonlinnassa on menossa matkailun kehittymisessä vahva kehitysvaihe, vaikkakin globaali pandemia sitä tilapäisesti heiluttaa. Matkailijamäärät kasvoivat viime vuonnakin ja erityisesti saksankielinen Eurooppa on Saimaan ja Pietarin kaupunkien sekä VisitFinlandin kanssa tehdyn yhteistyön avulla vahvassa kasvussa. Kaupunki on panostanut voimakkaasti matkailumarkkinointiin saksankieliseen Eurooppaan. Matkailuinvestointihankkeita on vireillä ja toteutuksessa noin 100 miljoonan euron edestä. Yrjö Laakkosen korkeatasoinen hotelli- ja huvilainvestointikokonaisuus vahvistaa Savonlinnan vetovoimaisuutta edelleen, kertoo kaupunginjohtaja Janne Laine.
- Savonlinnan saavutettavuus on merkittävästi parantumassa, kun kaupungin neuvottelema charter-lentoyhteys alkaa ensi vuodesta lukien ja Parikkalan rajanylityspaikka tulee kansainväliseksi vuonna 2024. Samoin matkailun kehittymistä tukevat muun muassa kaupungin edistämät Saimaa Unescon maailmanperintökohteeksi ja Savonlinna sen keskuspaikaksi, Savonlinna Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 yhteistyössä Saimaan alueen kaupunkien kanssa ja kansallinen kaupunkipuisto Savonlinnaan sekä uusia tapahtumia luovat hankkeet, toteaa kaupunginjohtaja Laine.
Puistoniemen hankkeesta laadittiin joulukuussa 2018 kaupungin ja maanomistajan välille aiesopimus, jolla kaupunki sitoutui myötävaikuttamaan kaavoitusprosessin sujuvaa läpiviemistä. Lisäksi kaupunki avustaa matkailuinvestointia varten perustettavaa yhtiötä investointitukihakemuksen valmistelussa ELY-keskukselle ja hankkeen liiketoimintasuunnitelman laadinnassa.
Kaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 30.3. Kaavan saatua lainvoiman noin kuukauden päästä voidaan käynnistää hankkeen toteutukseen tähtäävä suunnittelu.
3 4 2020
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.