WSP: Virta on taas kaupunkeihin päin
11 10 2023

Pirkkala on edellisvuoden tapaan Suomen elinvoimaisin kunta, mutta suurin muutos löytyy heti sen takaa. Espoo on noussut toiseksi ja Helsinki 13. sijalta kolmanneksi. Alueiden tutkimus on suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP:n vuosittainen katsaus alueiden elinvoimaan ja tulevaisuusvalmiuteen. Elinvoimaindeksi koostuu muun muassa työllisyyden ja yritystoiminnan mittareista, väkiluvun muutoksesta ja nettomuutosta.
Muuttoliike kääntyi jälleen kohti suurimpia kaupunkeja. Niiden nettomuutto oli viime vuonna 1,6 prosenttia ja keskisuurten kaupunkien 0,7 prosenttia. Lukumääräisesti eniten kasvoivat Espoo, Helsinki ja Tampere. Vastaavasti kehyskuntien kasvu kokonaisuudessaan pysähtyi.
WSP:n johtava asiantuntija Terhi Tikkanen-Lindström toteaa, että nyt on palattu pandemiaa edeltäneelle uralle.
– Ihmiset hakeutuvat työ- ja kulttuurimahdollisuuksien ääreen pääkaupunkiseudulle.
Opiskelijat ovat alkaneet palata korkeakoulukaupunkeihin, mutta tilastoitu suurten kaupunkien nettomuuton kasvu tulee käytännössä ulkomailta. Suomeen muutti viime vuonna 50 000 ihmistä, 37 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Suomessa asui viime vuoden lopussa vakituisesti puoli miljoonaa äidinkieleltään vieraskielistä ihmistä, yhdeksän prosenttia väestöstä. Vantaalla vieraskielisten osuus on 25, Espoossa 22, Närpiössä 20 ja Helsingissä 18 prosenttia. Suurimmat vähemmistöt ovat venäläiset (93 500), virolaiset (50 300) ja arabiaa puhuvat (39 100).
Terhi Tikkanen-Lindströmin mukaan kaupunkien haasteena on nyt se, kuinka ne hallitsevat kasvunsa.
– Kyse on siitä, riittääkö kaikille asuntoja ja saadaanko lapsiperheköyhyys kuriin ja ulkomailta muuttaneet integroitua yhteiskuntaan.
Rakentamisen äkkipysähdys voi aiheuttaa asuntopulaa jo 2025, kun muuttovoitto syö ylikapasiteetin.
Kaupunkiseutujen pienimmät sisäiset erot ovat Helsingin ja Lahden seuduilla. Vähäinen hajonta kertoo vahvuudesta: seutu ei ole yhden tai kahden veturin varassa.
Vaikka Helsingin seudulla Espoo ja Helsinki nousivat elinvoimaisimmiksi, muilla kaupunkiseuduilla elinvoima ei ole seurannut keskusten väestönkasvua. Tampereella kärjessä ovat Pirkkala ja Lempäälä, Turun seudulla Lieto, Raisio ja Kaarina. Oulun seudulla elinvoimaisin on Kempele ja Jyväskylän naapurissa Muurame. Lahdessa Hollolla ja Kuopiossa Siilinjärvi on vahvistunut keskuskaupunkinsa tasoon.
Vaikka ihmiset ja elinvoima virtaavat etelään, myös pohjoisen merkitys kasvaa, todetaan Alueiden tutkimuksessa. Mineraalit, etäyhteydet ja ilmaston lämpenemisestä hyötyvä matkailu lisäävät Lapin vetovoimaa.
11 10 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.