Ville Posti Reaglen vastuullisuuspalvelujen johtajaksi
17 11 2022
Ville Posti on tehnyt pitkän uran YIT:llä ja viimeisimpänä Caverionilla. Hänellä on laaja kokemus asiantuntija- ja vastuullisuusliiketoiminnan kasvattamisesta kiinteistöalalla sekä vastuullisuusajattelun viemisestä käytännön toimenpiteiksi.
– ESG on ollut meille tärkeää alusta asti. Olen todella tyytyväinen, että saamme meille tämän alan merkittävää osaamista. Olemme jo aiemmin arvioineet, että muutostahti on voimakas. Oletamme sen kuitenkin vain kiihtyvän, kun markkinatilanne näyttää muuttuvan haasteellisemmaksi etenkin transaktioissa, Reaglen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Henri Hakala toteaa.
Reagle tähtää kasvuun pohjoismaisilla kiinteistömarkkinoilla. Postin on tarkoitus vahvistaa ja uudistaa nykyistä palvelutarjontaa sekä kehittää kokonaan uusia palveluja.
– On hienoa hypätä mukaan porukkaan, joka aidosti uudistaa toimialaa. Odotan innolla, että pääsemme tukemaan Reaglen nykyisiä ja uusia asiakkaita erityisosaamisellamme. ESG-näkökulma on jo muuttanut tapaamme tarkastella kiinteistöjä sijoituskohteina. Kaupallisena neuvonantajana olemme keskeisessä roolissa rakentamassa asiakkaillemme kehitysstrategioita, jotka huomioivat vihreän siirtymän ja sen mahdollisuudet osana sijoitusten arvonkehitystä, Ville Posti toteaa.
17 11 2022
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.