Valtio myy toimistokiinteistön Pasilassa

 

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun Pasilassa juna-aseman vieressä osoitteessa Asemapäällikönkatu 14 sijaitsevasta toimistokäytössä olleesta kiinteistöstä.

Valtio myy toimistokiinteistön Pasilassa

Kohde myydään sellaisenaan voimassa olevalla asemakaavalla, jossa kiinteistö on osoitettu hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi YH. Asemakaavaa on mahdollista muuttaa Helsingin kaupungin määrittelemien Itä- ja Länsi-Pasilan kehittämisperiaatteiden mukaisesti. Kohteen pohjaratkaisu mahdollistaa sen muuttamisen nykypäiväisen standardien mukaiseksi yhden tai useamman käyttäjän toimistorakennukseksi.

Senaatin mukaan Pasila on Suomen saavutettavin paikka ja Helsingin toimitilarakentamisen avainalue, jonne Helsingin keskusta laajenee tulevina vuosina. Pasila kehittyy uusien liikennehankkeiden ja huomattavan lisärakentamisen ansiosta entistäkin merkittävämmäksi ja elinvoimaisemmaksi keskukseksi. Myös asuntojen määrä ja palvelujen tarjonta lisääntyvät voimakkaasti. senaatin mukaan myytävä kohde soveltuu erinomaisesti toimisto- ja liiketilakäyttöön.

Digitalisaation tuomat mahdollisuudet ja koronapandemia ovat myös valtiolla kiihdyttäneet siirtymistä hybridityöhön ja työskentelemään monipaikkaisesti, minkä seurauksena toimistotilojen käyttöaste jäänyt alhaiselle tasolle, Senaatti kertoo.

Valtion toimitilastrategian lähtökohtana on valtion tilojen entistä tehokkaampi ja kestävämpi käyttö vuoteen 2030 mennessä.  Valtion kiinteistöstrategian mukaisesti valtiolle tarpeettomaksi jäävät kiinteistöt myydään ja niihin sidotut pääomat voidaan ohjata valtion muihin tarpeisiin.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset