Väitös: Ilmastotavoitteet mullistavat kaupunkisuunnittelun 2020-luvulla
2 9 2022
Kaupunkien asettamat hiilineutraalisuustavoitteet muuttavat kaupunkisuunnittelun aikahorisonttia. Samalla muuttuu myös suhteemme tulevaisuuteen, toteaa Aleksi Neuvonen väitöskirjassaan, joka tarkastetaan Tampereen yliopistolla syyskuussa.

Kaupungit eri puolilla maailmaa ovat asettaneet itselleen virallisen tavoitteen saavuttaa laskennallinen hiilineutraalisuus 2020–2050-luvuilla. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupungit tekevät parhaillaan muutoksia energia- ja liikennejärjestelmiinsä.
Ukrainan sota ja pyrkimys irrottautua venäläisistä energialähteistä on kiihdyttänyt huomattavasti siirtymää pois fossiilisista polttoaineista.
– Hiilineutraalisuustavoitteista seuraa, että kaupunkien suunnittelun ajallinen suunta muuttuu: suunnittelun lähtökohtana on tulevaisuus ja hiilineutraalisuustavoite. Erilaiset toimenpiteet suunnitellaan askeleina tuosta tavoitevuodesta kohti nykypäivää. Samalla etäisestä, vuosikymmenten päässä olevasta tulevaisuudesta tulee aiempaa keskeisempi ja konkreettisempi osa yhdyskuntasuunnittelua, kertoo väitöskirjatutkija, ajatushautomo Demos Helsingin perustaja Aleksi Neuvonen.
Aleksi Neuvonen. Kuva: Heli Blåfield
Neuvosen mukaan tällaisen muutoksen tuominen osaksi yhdyskuntasuunnittelun käytäntöjä edellyttää uudenlaisten työkalujen hyödyntämistä. Neuvonen tutkii väitöskirjassaan niin sanottuja backcasting-skenaarioita, joilla voidaan kuvata murroksellisen, määritetystä tavoitteesta nykypäivään etenevän kehityksen vaihtoehtoisia polkuja. Tällaiset tulevaisuuspolut pystyvät kuvaamaan erilaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja, joilla kunnianhimoiset tavoitteet voidaan saavuttaa. Pitkän aikavälin tavoitteista käytävään keskusteluun pitää ottaa mukaan kaupunkisuunnittelun ammattilaiset, poliitikot ja kaupunkilaiset.
– Ilman keskustelun laajentamista tekniseltä kalskahtavat hiilineutraalisuustavoitteet värittyvät helposti yksittäisten, poliittisia intohimoja synnyttävien suunnitteluratkaisujen kuten esimerkiksi ruuhkamaksujen tai suurten ja kalliiden rakennushankkeiden kautta ja ajautuvat ennen pitkää vastatuuleen, Neuvonen toteaa.
Neuvonen esittelee artikkeliväitöskirjassaan tapoja rakentaa siirtymää hiilineutraaliin yhteiskuntaan ja sen elämäntapoja kuvaavia skenaarioita. Hän analysoi myös skenaarioiden käyttöä kaupunkiseutujen pitkän aikavälin suunnitteluprosesseissa.
Aleksi Neuvonen on ajatushautomo Demos Helsingin toinen perustaja. Väitöskirja nojaa Neuvosen työhön tulevaisuuden tutkijana. Aleksi Neuvosen yhdyskuntasuunnittelun alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa perjantaina 16.9.2022. Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Robert Goodspeed University of Michiganista. Kustoksena toimii professori Panu Lehtovuori Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnasta.
2 9 2022
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.