Uudenkaupungin Wintteri on harjassa
21 6 2023
Uudenkaupungin monitoimijatalo Wintteri on kaupungin historian suurin investointi: noin 90 miljoonaa euroa. SRV rakentaa hanketta elinkaarimallilla, jossa se vastaa myös rakennuksen ylläpidosta 20 vuoden ajan.

Monitoimijatalo Wintteriin tulee tilat perusopetuksen, lukion, varhaiskasvatuksen ja nuorisotoimen tarpeisiin sekä puitteet liikuntapalveluille, työväenopistolle ja musiikkiopistolle. Saman katon alle tulee myös liikuntahalli ja uimahalli. Wintterin pinta-ala on kaikkiaan 22 600 bruttoneliömetriä, joista oppimisen ja kasvun tilat ovat 13 000 ja liikuntatilat 9600 bruttoneliömetriä. Päivittäisiä käyttäjiä arvioidaan olevan noin 1700.
Työmaa käynnistyi purkutöillä vuoden 2022 tammikuun lopulla, ja rakennuksen peruskivi muurattiin kesäkuussa 2022. Rakennuksen perustusvaiheessa oppimistiloihin asennettiin SRV:n mukaan 3000 betonielementtiä ja uimahalli toteutettiin pääosin paikallavalutyönä. Työ on nyt edennyt sisätiloissa talotekniikan asentamiseen ja tasoitus- ja maalaustöihin sekä ulkona julkisivutöihin.
SRV toteuttaa hankkeen 20 vuoden elinkaarimallilla.
– Otamme maalämmön käyttöön jo rakennusvaiheessa, jolloin työmaan lämmitys hoituu energiatehokkaasti. Poraamme maalämpökaivot kesän aikana ja teemme rakennuksessa valmistelevat toimenpiteet maalämmön käyttöönottoa varten syksyn aikana. Olemme onnistuneet hyvin myös rakennustyön aikaisessa kierrättämisessä sekä työturvallisuudessa, projektipäällikkö Eerik Leivo SRV:ltä kertoo.
– Hankkeen eräs tärkeimmistä kriteereistä tarjouspyyntövaiheessa oli ympäristövastuullisuuden mahdollisimman hyvä toteutuminen rakentamisen ja erityisesti rakennuksen ylläpidon aikana. Tässä SRV on onnistunut erinomaisella, jopa odotettua paremmalla tavalla, Uudenkaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari toteaa.
21 6 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.