SRV myy WithSecuren pääkonttorin saksalaiselle sijoittajalle
17 6 2022
SRV ja saksalainen Hampurissa sijaitseva kiinteistösijoitusyhtiö Union Investment ovat allekirjoittaneet sopimuksen toimistorakennuksen myynnistä ja toteuttamisesta Helsingin Jätkäsaaren Wood City -puukortteliin. Kohde on vuokrattu suomalaiselle kyberturvallisuusyhtiö WithSecurelle. Kaupan kokonaisarvo on noin 58 miljoonaa euroa.

Kaupan myötä Wood City -puukorttelin viimeistelevän toimisto-osan rakentaminen käynnistyy kesäkuussa. Rakennettavan 8-kerroksisen toimistorakennuksen kokonaisala on noin 8700 neliömetriä. Rakennus tulee WithSecuren ja F-Securen käyttöön. Uudet tilat otetaan käyttöön vuoden 2024 aikana. Puukorttelissa sijaitsee myös peliyhtiö Supercellin päätoimisto sekä kaksi asuinkerrostaloa.
– Kohde vaatii puurakentamisen erityisosaamista, mitä olemme kerryttäneet runsaasti vuosien varrella muun muassa Wood City -korttelia rakentaessamme. Uudessa puutoimistossa kiteytyy hienosti elinkaariviisas strategiamme, jonka keskiössä on kestävä vastuullinen rakentaminen, SRV:n pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisen yksikönjohtaja Saku Kosonen toteaa.
– Transaktion myötä saamme SRV:lle kumppaniksi jälleen uuden merkittävän kansainvälisen sijoittajan, Union Investmentin. Tavoitteenamme on laajentaa yhteistyötä sekä nykyisten että uusien sijoittajien kanssa myös tulevaisuudessa, SRV:n transaktiojohtaja Tuomas Kokkila kertoo.
– Viimeisen viiden vuoden aikana olemme investoineet yli 500 miljoonaa euroa Pohjoismaihin ja aiomme vahvistaa asemaamme edelleen merkittävästi tulevina vuosina. Odotamme innolla tulevaa yhteistyötä SRV:n kaltaisen tunnetun kumppanin kanssa, Pohjoismaiden vanhempi sijoituspäällikkö Kubilay Oezbisikletci Union Investmentilta sanoo.
Hankkeessa pyritään minimoimaan energian ja materiaalien päästöt. Rakennusmateriaalina käytetään pääosin uusiutuvia vähähiilisiä materiaaleja, jotka sitovat itseensä hiilidioksidia koko rakennuksen elinkaaren ajan. Rakentamisen aikana muodostunut pieni hiilijalanjälki korvataan istuttamalla syntyneitä päästöjä vastaava määrä puita hiilinieluiksi.
Rakennukselle tavoitellaan valmistuessaan kansainvälistä LEED Platinum -ympäristösertifikaattia ja rakennuksen energialuokka on A. Kohteeseen asennetaan ilmavesilämpöpumppu. Toimistorakennuksen katolle rakennetaan reilu 300 neliömetriä aurinkopaneeleja.
17 6 2022
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.