Sotalaivojen rakentamiseen optimoitu RMC:n halli on valmis
10 3 2023
SRV:n toteuttaman monitoimihallin rakennustyöt ovat valmistuneet Rauman telakalla. Hallin rakennutti Rauman kaupungin ja laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructionsin (RMC) yhdessä omistama kiinteistöyhtiö. RMC on hallin pitkäaikainen vuokralainen.

akennus on 186 metriä pitkä, 44 metriä leveä ja 32 metriä korkea. Sen kokonaistilavuus on 226 000 kuutiota. Hankkeen rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2021. Hankkeen kokonaiskustannus oli noin 26 miljoonaa euroa.
Uusi monitoimihalli on optimoitu viranomaisalusten rakentamiseen. RMC tulee rakentamaan hallissa neljä monitoimikorvettia Merivoimille Laivue 2020 -hankkeessa. Alukset rakennetaan turvallisuussyistä sisätiloissa.
– Halli takaa RMC:lle sen, että pystymme rakentamaan Merivoimille sotalaivat täysin sisätiloissa ja ulkopuolisilta katseilta suojassa. Kyse on sekä Rauman telakan että Suomen kannalta erittäin tärkeästä projektista. Rakennustyöt käynnistyivät sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ennätysvauhdilla, ja yhteistyö Rauman kaupungin sekä SRV:n kanssa on ollut hyvää. Vaikka rakennusprojektin aikana maailmaa ovat ravistelleet covid ja Venäjän hyökkäyssota, olemme pysyneet sekä aikataulussa että yhdessä sovituissa laatuvaatimuksissa, RMC:n operatiivinen johtaja Ville Laaksonen sanoo.
Hallia on tarkoitus hyödyntää myös matkustaja-autolauttojen rakentamisessa. SRV:n mukaan tiloja voidaan hyödyntää muuntojoustavasti ja tehokkaasti tuotannon tarpeiden mukaan lohkoittain.
– Hankkeessa oli monia poikkeuksellisia elementtejä rakentamisen näkökulmasta. Halliin esimerkiksi asennettiin jälkikäteen neljä valtavaa siltanosturia, joilla nostetaan laivan osia paikalleen. Ammattitaitoinen henkilöstö työmaalla varmisti hankkeen sujuvan etenemisen sekä kohteen vaatimat erityisratkaisut, projektipäällikkö Eerik Leivo SRV:ltä kertoo.
– RMC:n hanke on hyvä esimerkki siitä, että molempien osapuolien vahvalla sitoutumisella voidaan rakennushankkeita käynnistää nopeallakin aikataululla, SRV:n Lounais-Suomen aluejohtaja Lari Mallius toteaa.
10 3 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.