Skanska korjaa Tampereen Hotel Ilveksen

 

Skanska ja KOy Tampereen Ilveshotelli ovat allekirjoittaneet sopimuksen Original Sokos Hotel Ilveksen laajamittaisesta uudistuksesta. Vuonna 1986 avautunut hotelli on jo suljettu uudistustöiden ajaksi.

Skanska korjaa Tampereen Hotel IlveksenKuva: Sokotel
Hotellin sisäosien rakennustyöt valmistuvat arvion mukaan joulukuussa
2021.
– Alkuperäinen suunnitelma oli uudistaa hotellia vaiheittain sen ollessa auki asiakkaille. Sovimme kuitenkin vaihtoehtoisesta toteutustavasta, jossa hotelli suljetaan töiden ajaksi kokonaan ja uudistetaan kerralla. Tällä menetelmällä saamme aikaan säästöjä niin kokonaiskustannuksissa kuin aikataulussakin. Sisäpuoliset työt
viedään läpi ensimmäisten 11 kuukauden aikana, jonka jälkeen viimeistelemme pihatyöt, kertoo tulosyksikön johtaja Antti Palo-oja Skanskasta.

Hotellikiinteistön omistaa työeläkevakuuttaja Keva.
 
– Hankkeen avulla tuodaan Ilves nykyaikaan ja tulevaisuuteen. Vaikka rakennus uudistuukin lähes kauttaaltaan, sen alkuperäistä henkeä pyritään kuitenkin säilyttämään uudistuksessa, kiinteistösijoitusjohtaja Carl-Henrik Roselius Kevasta sanoo.
 
Pääsuunnittelijana hankkeessa on Aihio Arkkitehdit Oy. Sisustussuunnittelun toteuttaa Vallila Interior ja ravintolat Visionary Design Partners Helsinki. Hotellin aulan suunnittelusta vastaa sisustussuunnittelutoimisto Rune&Berg. Hotellitoiminnasta vastaa S-ryhmän hotelleja operoiva Sokotel. 
 
– Hotellin tunnelmassa tamperelaisuus ja sijainti Tammerkosken rannalla ikonisessa, koko Suomen tuntemassa punatiilisessä tehdasmiljöössä ovat vahvoina elementteinä mukana, kertoo Original Sokos Hotel Ilveksen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää.

Hankekokonaisuuteen kuuluu hotellihuoneiden ja käytävien saneeraus kerroksissa 3–18. Huoneita on yhteensä 336, ja niissä uusitaan pintamateriaalit, kylpyhuoneiden pinnat ja kalusteet, ikkunat ja parvekeovet sekä osa talotekniikasta. Lisäksi huoneiden jäähdytys ja lämmitys uudistetaan kokonaan, minkä lisäksi tehdään
sähköjärjestelmien ja valaistuksen sekä automatiikan muutoksia vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Kiertotalouden hengessä Skanska sanoo etsivänsä yhteistyössä kumppaninsa Netlet Oy:n kanssa mahdollisuuksia hyödyntää purkumateriaalia sekä mahdollisesti työn aikana ylijäävää rakennusmateriaalia uusiin käyttötarkoituksiin. Myös aula, vastaanotto, juhlatilat, neuvottelutilat sekä hotellin ylimmässä eli 19. kerroksessa sijaitsevat saunaosasto ja maisemakabinetti sekä pohjakerroksen ravintolamaailma uusitaan. Hotellin pihakannen korjaus- ja muutostyöt valmistuvat viimeisenä, toukokuussa 2022.

Luokitukset

Toimitilat

 

Uutiskirje

Uutisia Citymark.Todaystä joka kuukausi.
Katso aikaisemmat uutiskirjeet.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset