Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
28 9 2023

Myytävä kohde sijaitsee keskeisellä paikalla Tampereen Hervannassa. Alue rajautuu pohjoisessa Poliisiammattikorkeakouluun, idässä ja lännessä tuleviin asuinkerrostalokortteleihin ja etelässä Tampereen yliopiston Hervannan kampukseen.
Vuosina 1991–2001 rakennettu kiinteistö on kokonaispinta-alaltaan noin 12 400 neliömetriä. Kiinteistössä on noin 10 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa 1+3 kerroksessa. Toimistorakennuksessa on myös laboratorio- ja tutkimushallitiloja. Nykyisen kaavamerkinnän mukaan kiinteistö kuuluu tutkimus- ja opetustoimintaa sekä terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeseen. Rakennusoikeus on19 500 kerrosneliömetriä, ja vireillä on kaavamuutos KTY-tontiksi.
Hervannasta löytyy monipuoliset palvelut arjen tarpeisiin. Lisäksi kaupunginosassa on useita puistoja ja viheralueita. Hervannassa sijaitsee myös kauppakeskus Duo, Hermian työpaikka-alue sekä isoja oppilaitoksia kuten Tredu, Poliisiammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto.
28 9 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.