Senaatin Asema-alueet myy Oulun Asemakeskuksen alueen

 
Senaatin Asema-alueet Oy ja Oulun kaupunki ovat saaneet päätökseen neuvottelut Asemakeskuksen aluetta koskevasta kiinteistökaupasta, jonka pohjalta on valmisteltu sopimus alueen myynnistä kaupungille. Alueen kauppahinta on 14 miljoonaa euroa.
Senaatin Asema-alueet myy Oulun Asemakeskuksen alueenOulun Asemakeskuksen havainnekuvassa alue Hallituskadulta kaakkoon. Kuva: Oulun kaupunki

Oulun yhdyskuntalautakunta käsittelee ja esittää kiinteistö­kaupan sekä lisä­määrärahan myöntämistä kaupungin­hallitukselle, josta asia etenee marraskuun alussa kokoontuvan kaupungin­valtuuston käsittelyyn. Senaatin Asema-alueet Oy:n hallitus tekee puolestaan päätöksen kiinteistö­kaupasta kaupungin käsittely­aikataulun mukaisesti.

Asemakeskuksen alueen kiinteistö­kaupan myötä junaradan itäpuolella oleva maa-alue sekä alueella sijaitsevat linja-autoaseman rakennukset siirtyvät Oulun kaupungin hallintaan. Radan länsi­puolella oleva vanha asema­rakennus jää Senaatin Asema-alueet Oy:n omistukseen. 

– Olemme tyytyväisiä, että pääsimme kaupungin kanssa loppu­tulokseen, joka tyydyttää molempia osapuolia. Vuosien aikana on saatu paljon arvokasta tietoa jatko­suunnittelua varten, mikä mahdollistaa hankkeen toteutumisen. Meille tärkeintä on, että alue toteutuu ja kehittää osaltaan kaupunki­keskustaa sekä aseman­seutua ja sen palvelu­tarjontaa, Senaatin Asema-alueet Oy:n kiinteistökehitys­päällikkö Janne Marttinen sanoo. 

Oulun Asemakeskuksen alueen kiinteistö­kauppa parantaa mahdollisuuksia kehittää aseman­seutua kaupungin toivomaan suuntaan ja antaa enemmän joustovaraa alueen suunnitteluun. 

– Olemme erittäin tyytyväisiä neuvotteluiden loppu­tulokseen. Alueen maan­omistajana pääsemme kehittämään koko asema-alueen kokonaisuutta vanha poliisi- ja oikeustalon tontti mukaan lukien. Voimme vaikuttaa kaavan sisältöön, alueen toteuttamis­tapaan ja -järjestykseen sekä toteuttajien nimeämiseen. Alueen jatko­kehitykselle on olemassa erittäin hyvät lähtö­kohdat, Oulun kaupungin kaupunkiympäristöjohtaja Marko Kilpeläinen toteaa. 

Kaupunki jatkaa alueen suunnittelua arkkitehtuuri­kilpailun ideoiden ja asemakaava­luonnoksen pohjalta. Asema­keskuksen aluetta kehitetään liikenteen solmu­kohtana, jossa liikenne­palveluihin ja matka­ketjuihin yhdistyvät liike­tilat, työpaikat, majoitus sekä asuminen. 

– Asemakeskuksen toiminnallinen jakauma sekä paino­pisteet tilan­varauksineen ja liikenteellisine ratkaisuineen tarkentuvat suunnittelun edetessä. Suunnittelun tavoitteena on edelleenkin keskustamaisten toimintojen sijoittuminen kaupunki­kuvallisesti ja arkki­tehtonisesti korkea­tasoisella tavalla ruutukaava-alueen jatkoksi, kaavoitusjohtaja Kari Nykänen kertoo alueen suunnittelun jatkosta.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset