Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
26 5 2023

– Olen tyytyväinen, jos jokainen täällä löytää yhdenkin asian, jota voi omassa työssään kokeilla, Schneider Electric Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvanen totesi.
Vahvasen mukaan parasta energiaa on se, jota ei kuluteta, mutta koska se ei ole realismia, pitää pyrkiä energian optimointiin ja säästöön. Mutta sekään ei enää riitä, kun uuteen normaaliin kuuluu energian tarjonnan volatiilisuus eli häilyvyys.
– Uusiutuvan energian tuotanto on kasvanut huimasti. LUT-yliopiston mukaan sähköstä tuotetaan puolet tuulella ja auringolla vuonna 2050, Schneider Electricin keskijännitesähkönjakelun ratkaisuja tarjoavan Power Systems Suomen myyntijohtaja JP Pouttu kertoi.
– Energiaa on pulasta ylitarjontaan. Sen ratkaisemiseksi tarvitaan fiksuja asioita uudessa ympäristössä, ja siinä Schneider Electric on keskiössä, Vahvanen sanoi.
Älykästä teknologiaa on saatavilla, mutta JP Poutun mukaan nyt pitää kiinnittää huomio sähkön siirto- ja kantaverkkojen kehittämiseen ja verkossa piilevien energiapotentiaalien hyödyntämiseen. Niillä potentiaaleilla puututaan säästä riippuvaisen tuuli- ja aurinkoenergian tuotannon heilahteluihin.
Kun verkon piileviä voimavaroja kuten sähköautojen akkuja, lämminvesivaraajia ja puhelinverkkojen tukiasemien akustoja päästään kontrolloimaan, ohjaamaan, niputtamaan yhteen ja siirtämään kerättyä sähköä Fingridin taajuusohjattuun käyttö- ja häiriöreserviin, puhutaan virtuaalivoimalasta, joka tukee sähköverkon vakautta.
– Energiavirta täytyy muuttaa yksisuuntaisesta kaksisuuntaiseksi, jolloin verkkojen kompleksisuus kasvaa merkittävästi. Mutta haaste on bisnesmahdollisuus, JP Pouttu totesi.
Teknologisten ratkaisujen lisäksi uusi normaali vaatii toiminnan muutosta.
– Alalla on edelleen osaprojekteja ja siiloutumista, jolloin energian täysi optimointipotentiaali jää saavuttamatta. Toimialalla on yhteinen vastuu muuttaa toimintatapoja niin, että alaa viedään vastuullisesti eteenpäin, Jani Vahvanen sanoi.
Schneider Electricin oman väen lisäksi innovaatiopäivässä puhuivat muiden muassa Danske Bankin Jaakko Jukarainen, OX2:n Veli-Pekka Alkula, Green Building Coucil Finlandin Antti Ruuska ja Nokian Teppo Särö.
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen
26 5 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.