Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikko on harjassa
24 4 2023
Ruskeasuon puuverhoillun raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmis, ja rakennus on noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuvan varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy. Hankkeen pääurakoitsija on Skanska.

Uuden varikon kokonaislaajuus on yhteensä noin 23 200 neliömetriä. Kaupunginhallituksen hyväksymä hankkeen kokonaisbudjetti on 151,2 miljoonaa euroa.
Ruskeasuon varikon työmaalla on parhaillaan useita työvaiheita käynnissä. Raitiovaunujen osalta sekä korjaamossa että vaunujen säilytyshallissa tehdään raidetöitä. Varikolle tulee säilytystilaa sadalle raitiovaunulle. Säilytystilan lisäksi raitiovaunuille on kuusi vuorokausihuoltopaikkaa, kahdeksan korjauspaikkaa sekä sorviraide.
Varikon katolle tulevaa bussikantta rakennetaan. Kannelle mahtuu 220 kappaletta 14-metrisiä busseja. Lisäksi varikolle tulee kaksi bussien vuorokausihuoltopaikkaa. Myös bussien tarvitseman ajoluiskan rakennustyöt ovat käynnissä. Lisäksi varikolla tehdään erilaisia maanrakennustöitä ja asennuksia sekä toimistotilojen rakenteita.
Tilaajan mukaan rakentamisessa käytetään vähähiilistä betonia, ja 90 %rakennusjätteestä menee hyötykäyttöön. Varikko lämpenee maalämmöllä. Myös jäähdytysverkostojen lauhde- ja hukkalämmöt kierrätetään ja hyödynnetään rakennuksen lämmityksessä.
Ruskeasuon varikon rakennustyöt aloitettiin talvella 2021, ja kokonaisuudessaan varikko valmistuu alkuvuonna 2024.
Valmistuttuaan Ruskeansuon varikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella. Uusi varikko palvelee Helsingin länsiosien raitiolinjojen sekä Helsingin seudun liikenteen (HSL) alueellisen bussiliikenteen tarpeita.
24 4 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.