RT: rakentaminen vähenee tänä vuonna vain prosentin, mutta ensi vuonna 4 %

 

Rakennusteollisuus RT:n mukaan kuluva vuosi on sujunut rakentamisessa selvästi pelättyä paremmin: rakentaminen vähenee vain prosentin verran. Ensi vuonna rakentamisen ennakoidaan vähenevän neljä prosenttia ja työllisyyden lasku jatkuu. Ensi vuoden hyvä uutinen on, että asuntojen korjausrakentaminen palaa kasvu-uralle.

RT: rakentaminen vähenee tänä vuonna vain prosentin, mutta ensi vuonna 4 %Kuva: Jaana Ahti-Virtanen
Rakennusteollisuus RT:n mukaan ennen koronakriisiä käynnistettyjen hankkeiden suuri määrä, työmaiden pysyminen auki sekä koko talouteen kohdistuneet laajat elvytystoimet ovat kannatelleet rakentamista kuluvana vuonna. Kuluttajien asunnonostoaikeet nousivat kesällä ennätyksellisen korkeiksi eikä historiallisen suuri talouskriisi hyydyttänyt suomalaisten asunnonostohaluja, RT toteaa.
 
RT:n suhdannekatsauksen mukaan rakentaminen supistuu selvästi ensi vuonna, vaikka muiden toimialojen odotetaan kääntyvän kasvuun. Asuntorakentamista hidastaa RT:n mukaan rahoituksen kiristyminen ja toimitilarakentamissa koronan aiheuttama epävarmuus tilakysynnästä jatkuu vielä pitkään. Maa- ja vesirakentaminen kääntyy laskuun isojen hankkeiden ja elvytyksen hiipuessa.
 
Asuinrakennusten ja toimitilojen ammattimainen korjausrakentaminen on RT:n mukaan kärsinyt koronanpandemiasta johtuvista rajoituksista muuta rakentamista enemmän. Ensi vuonna asuntojen korjausrakentaminen kuitenkin palaa totutulle kasvu-uralle.
 
Rakennusteollisuus RT arvioi, että tänä vuonna aloitetaan 35 000 asunnon rakentaminen, mikä on vajaa 10 % viimevuotista vähemmän. Asuntorakentamisen lupakehitys on ollut jo pitkään vahvasti hidastuva. Ensi vuonna RT:n mukaan jäätäneen alle 31 000 asuntoon, mikä alittaa vuosittaisen uusien asuntojen tarpeen. Asuntotuotanto pysyy pääkaupunkiseudulla korkealla tasolla.
 
Hankerahoituksen kiristyminen hidastaa vapaarahoitteista kerrostalotuotantoa. RT:n jäsenyrityksilleen tekemän kyselyn mukaan kolmannes vastaajista pitää vähintään melko todennäköisenä, että joutuu perumaan hankkeita rahoituksen saatavuuden vaikeuduttua.
 
Suomessa on käytössä asuntokauppalain edellyttämä RS-järjestelmä sellaisissa kohteissa, joissa asunnon ostajat tekevät asunto-osakkeista sitovia kauppoja jo rakentamisvaiheessa. Järjestelmä suojaa kuluttajaa, mutta EU:n pankkisäädösten kiristyminen ja epävarmat talousnäkymät ovat vähentäneet pankkien ja rahoituslaitosten valmiutta rahoittaa rakentamista.
 
"Hyvä järjestelmä uhkaa kääntyä asuntotuotannon rahoittajasta sen rajoittajaksi. Myös kuluttajien ja taloyhtiöiden lainoitukseen kaavailtu sääntely voi jarruttaa asuntotuotantoa. Koko yhteiskunnan kannalta olisikin tärkeä varmistaa, että asuinrakentaminen ei pääse putoamaan selvästi alle uusien asuntojen tarpeen, mikä voi nostaa asumisen hintaa", Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.
 
Rahoituksen kiristyminen heijastuu RT:n mukaan myös taloyhtiöiden korjaushankkeisiin sekä toimitilojen uudisrakentamiseen ja korjaamiseen, jota painaa koronapandemian aiheuttama tilakysynnän heikko ennustettavuus.
 
Rakentamisen työllisyys on heikentynyt sekä viime että tänä vuonna noin 5000 työllisellä. Yritysten henkilöstöodotusten mukaan rakentamisen työllisyyden lasku jatkuu myös ensi vuonna.
 
"Tiet erkanevat. Suomen talous kääntyy kasvuun, mutta rakentaminen ottaa koronaiskun vastaan viiveellä. Työvoimavaltaisen rakentamisen supistuminen on huono uutinen Suomen talouden ja työllisyyden toipumiselle", sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.

Luokitukset

Toimitilat

 

Uutiskirje

Uutisia Citymark.Todaystä joka kuukausi.
Katso aikaisemmat uutiskirjeet.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset