Rakennuttajatoimisto HTJ osti Infrapin

 

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy on ostanut Infrap Oy:n. Yrityskaupalla HTJ sanoo laajentavansa infra- ja teollisuusrakentamisen osaamistaan merkittävästi.

Rakennuttajatoimisto HTJ osti Infrapin

Infrap on infra-alan hankkeiden projektinjohtopalveluihin, rakennuttamiseen, valvontaan sekä mittauksiin erikoistunut asiantuntijaorganisaatio, joka palvelee pääosin julkisen sektorin asiakkaita. Yhtiön palveluksessa on noin 40 asiantuntijaa, jotka toimivat hankkeissa valtakunnallisesti. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli noin 4,5 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 0,9 miljoonaa euroa.

– Yritysosto on HTJ:lle merkittävä kehitysaskel, joka vahvistaa organisaatiotamme ja tuo uutta osaamista erityisesti infrarakentamiseen. Yrityskaupan myötä infraliiketoiminnan osuus HTJ:n liikevaihdosta kasvaa ja julkisen sektorin hankkeet tuovat näkyvyyttä lähivuosille. HTJ:n henkilöstö kasvaa lähes 200 asiantuntijaan, ja jatkossa voimme palvella asiakkaitamme monipuolisilla rakennuttamisen palveluilla valtakunnallisesti Helsingistä Rovaniemelle, sanoo HTJ:n toimitusjohtaja Janne Ketola.

–Yhdessä HTJ ja Infrap muodostavat valtakunnallisen infrarakentamisen toimijan, joka on asiakkailleen vahva kumppani. Uskomme, että toimintatavat ja kulttuuri yhtiöiden välillä ovat jo nyt hyvin samankaltaisia ja siten tarjoavat hyvän pohjan yhdistymiselle, toteaa Infrapin hallituksen puheenjohtaja Tero Heiskanen.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset