Rakennusteollisuus: Vähäinen asuntorakentaminen vetää koko alaa pakkaselle
29 3 2023

Rakennusteollisuus RT:n uusimmassa suhdannekatsauksessa on negatiivisista luvuista huolimatta positiivistakin virettä. Suomen taloudelle on ennustettu pientä kasvua tälle vuodelle, ja rakentaminen jälkisyklisenä alana tulee hieman perässä. Tämä kevät vaikuttaisi olevan rakentamisessa viime syksyä parempi.
Epävarmuus on kuitenkin suurta, ja sen aiheuttajat tuttuja: inflaatio, korkotason vaihtelu, sota Ukrainassa ja geopoliittinen epävakaus, joka heijastuu esimerkiksi raaka-aineiden ja materiaalien hintoihin ja toimitusketjuihin.
– Vuonna 2022 tultiin alas sekä rakentamisen aloituksissa että luvissa. Rakennusala on pohjassa kiinni, ja ainoa suunta on ylös. Mutta milloin ja millainen on kulmakerroin, se on epävarmaa, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo sanoi suhdannekatsauksen julkistuksessa.
Vihmo on vertaillut erilaisia talouteen ja rakentamiseen vaikuttaneita kriisejä, ja hän päätyy rinnastamaan kymmenisen vuotta sitten alkaneen eurokriisin nykytilanteeseen: luvassa voisi olla nousua, mutta suhteellisen hidasta sellaista.
RT:n suhdannekatsauksen mukaan koko rakentaminen supistuu tänä vuonna 3,5 % ja vuonna 2024 0,5 %.
– Asuntorakentaminen vetää koko rakentamista pakkaselle kuten kaikissa Pohjoismaissa, Vihmo totesi.
Asuntorakentamisen kiinteähintaisen arvonlisäyksen odotetaan olevan tänä vuonna -20 % ja ensi vuonna -10 %. Muu kuin asuntorakentaminen noussee tänä vuonna 0,9 % ja ensi vuonna 1,5 %. Korjausrakentaminen noussee tänä vuonna 1,5 % ja ensi vuonna 2,0 %. Maa- ja vesirakentaminen kutistunee tänä vuonna 2 % ja noussee ensi vuonna 1,0 %.
Vihmon mukaan rakentamisen jossain vaiheessa alkavasta noususta huolimatta paluuta entiseen vakaan kasvun aikaan ei ole. Vihreää siirtymää lukuun ottamatta rakentamista tukevat tekijät ovat vähissä ja monet taloutta ja rakentamista heilauttelevat riskit todellisia.
– Velkavetoisuuden aika on nyt ohi. Korot ja elinkustannukset jäävät kohonneelle tasolle, arvaamattomuus taloudessa ja politiikassa kasvaa. Samaan aikaan rahoituksen ja rakentamisen sääntely kiristyy. Yhtälö on hyvin haastava ja tarvitsemme vakauttavia poliittisia päätöksiä, Jouni Vihmo toteaa.
Rakennusteollisuus RT haluaa kiinnittää huomiota tuetun asuntotuotannon eli ARA-tuotannon merkittävään laskuun. ARA-tuotannon osuus koko asuntotuotannosta on RT:n mukaan ollut pitkään 20 %:n tuntumassa, mutta vuonna 2022 osuus laski 15 %:iin, yhtenä syynä ARA-rajoja korkeammat rakentamiskustannukset ja epäselvyydet ARA-tuotantoa koskevien normien tulkinnassa.
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell toivoo, että ARA-tuotantoa joustavoittavien ja kasvattavien normimuutosten valmistelu aloitettaisiin nopeasti, jotta tuleva eduskunta pääsisi päättämään niistä mahdollisimman pian.
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen
29 3 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.