Praecomille osake-enemmistö Konttorikolmiosta

 

Praecom Group on hankkinut osake-enemmistön kajaanilaisesta Konttorikolmio Oy:stä. Konttorikolmio jatkaa toistaiseksi toimintaansa omalla nimellään osana konsernia. Konttorikolmion osakkaat Aki Leinonen ja Teemu Karsikas jatkavat yhtiössä merkittävinä osakkaina.

Praecomille osake-enemmistö KonttorikolmiostaMiika Liljedahl

Praecom tarjoaa kommunikaatio- ja esitysratkaisuja, IT-palveluja ja näyttöviestintää. Konttorikolmio tarjoaa esitysratkaisuja, tulostamista sekä toimistotarvikkeita, -laitteita ja -kalusteita.

– Toteutunut liiketoimintajärjestely mahdollistaa Praecomin markkinajohtajuuden Kainuun talousalueella. Lisäksi saamme Praecomille uuden kiinnostavan liiketoiminta-alueen toimistopalveluiden muodossa, jota voidaan laajentaa myös muille markkina-alueillemme, kertoo Praecom Group -konsernin toimitusjohtaja Miika Liljedahl.

– Meillä on ollut pitkään visiona kasvattaa IT-palveluiden osuutta tarjoamassamme. Praecomin avulla saamme erityisesti laadukkaat IT-palvelut mukaan nykyisille asiakkaillemme ja tuleville uusille asiakkaillemme, Konttorikolmion toimitusjohtaja Aki Leinonen sanoo.

– Praecomin tähtäimenä on olla houkuttelevin kumppani yritysten muutosmatkalla 2020-luvun työympäristöihin, ja se vaatii meiltä syvää osaamista erilaisilla teknologian ja palvelutuotannon osa-alueilla, Liljedahl toteaa.

Konttorikolmio -kaupan myötä Praecom Group kasvaa 20 miljoonan euron liikevaihtoluokkaan, ja tavoitteena on saavuttaa 50 miljoonan euron liikevaihto seuraavan neljän vuoden aikana.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset