Open Innovation Housen laajennus harjassa

 

SRV rakentaa Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöille Espoossa sijaitsevaan Open Innovation House -kiinteistöön 4-kerroksisen laajennusosan, johon tulee tilat Espoon uudelle oikeustalolle. Laajennusosasta tulee energialtaan hiilineutraali.

Open Innovation Housen laajennus harjassa

SRV:n mukaan laajennusosan energiankulutusta seurataan rakennusautomaatioon liitetyn energiamittausjärjestelmän avulla, jolloin kiinteistön energiatehokkuutta voidaan optimoida rakennuksen käyttöönoton jälkeen. Kesällä 2022 valmistuva noin 8600 kerrosneliömetrin laajennusosa on saavuttanut nyt harjakorkeuden.  

– Meille on SRV:llä tärkeätä, että valitsemme yhdessä kumppaniemme kanssa kestäviä ratkaisuja. Kestävät ja elinkaariviisaat rakennukset suunnitellaan niin, että ne eivät hukkaa energiaa ja energia tuotetaan puhtaalla, uusiutuvalla energialla tai päästöttömästi. Kestävissä ja elinkaariviisaissa kohteissa on mahdollista toteuttaa myös käytönaikainen energiaoptimointi, jonka avulla sekä ylläpidetään käyttäjille miellyttäviä olosuhteita että minimoidaan energiankulutuksen ympäristövaikutuksia, SRV:n toimitilarakentamisesta vastaava johtaja Jouni Forsman sanoo.

– Kohteessa lämmitys ja jäähdytys on toteutettu maalämmöllä. Sähköntuotannossa hyödynnetään aurinkosähköä, ja ostosähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla. Laitevalinnoissa on panostettu energiatalouteen ja elinkaarikestävyyteen. Maalämmön tukena toimivat talvikauden pakkashuippuina sähkökattilat, ja valaistus on toteutettu päivänvalo- ja läsnäolotunnistimilla käyttötarkoituksen perusteella, eQ:n kiinteistökehitysjohtaja Sirpa Lamminluoto kertoo.

Työmaalla käynnistettiin valmistelevat työt lokakuussa 2020, ja rakentaminen alkoi tammikuussa 2021. Kesällä 2022 valmistuvan kohteen työmaalla ovat käynnissä tällä hetkellä viimeistelytyöt, kalusteasennukset ja talotekniikan toimintakokeet sekä aluetyöt.

Hankkeelle on haettu BREEAM-arvioinnin Very Good -tason sertifiointia.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset