Newsec: Kiinteistömarkkina edelleen sumuinen
8 3 2023
Kiinteistöalan neuvonantopalveluja tarjoavan Newsecin mukaan vuosi 2023 on alkanut kiinteistökaupankäynnissä hiljaisemmin kuin aikaisempien vuosien alkuneljänneksinä. Kiinteistökauppa jatkunee verkkaisesti ensimmäisellä vuosipuoliskolla mutta virkistynee toisella. Näkymä on kuitenkin sumuinen.

Newsecin mukaan rahoituskustannusten jyrkkä nousu Euroopassa vuoden 2022 aikana johti hinnoittelun muuttumiseen vuoden toisella puoliskolla ja investoinnit hidastuivat loppuvuoden aikana. Viimeisen neljänneksen volyymi oli vuoden 2022 alhaisin, vaikka yleensä kyseinen vuosineljännes on aktiivisin, Newsec toteaa.
Suomessa vuoden 2022 transaktiovolyymi oli 7 miljardia euroa, joka on Newsecin mukaan samaa tasoa kuin vuotta aikaisempi. Vaihdetuin kiinteistösegmentti oli asunnot 2 miljardilla eurolla. Yhteiskuntakiinteistöt nousivat toiseksi vaihdetuimmaksi kiinteistösegmentiksi 1,7 miljardilla eurolla.
Kiinteistötransaktioista 56 % tehtiin pääkaupunkiseudulla vuonna 2022. Kansainvälisten sijoittajien osuus kaupankäyntivolyymista oli 50 % vuonna 2022, Newsec kertoo.
Perinteisten kiinteistöjen rinnalla sijoittajia kiinnostaa energiamurrokseen liittyvät vihreän energian investoinnit. Newsecin mukaan se oli vuonna 2022 mukana 9 suuressa tuuli- ja aurinkoenergiaan liittyvässä transaktiossa.
Vuosi 2023 on alkanut kiinteistökaupankäynnin suhteen hiljaisemmin kuin aikaisempien vuosien vastaavina neljänneksinä. Hintatasojen epäsuhdan lisäksi kaupankäynnin hidastumiseen on vaikuttanut etenkin rahoituksen saatavuuden heikentyminen niin Euroopassa kuin Suomessa, Newsec toteaa.
Newsecin mukaan kiinteistömarkkina ei ole kuitenkaan täysin pysähtynyt; kaupankäyntiaktiviteetti on säilynyt pienemmässä mittakaavassa. Lisäksi valmisteilla on useita kauppoja vuodelle 2023, vaikka epävarmuutta näiden toteutumiseen on. Korkoihin odotetaan vielä nousua, mutta vähemmän kuin aikaisemmin.
Vuoden 2023 ensimmäinen vuosipuolisko jatkaa viime vuonna alkaneella verkkaisella kiinteistökaupankäynnillä, mutta aktiivisuuden odotetaan lisääntyvän hieman toisella vuosipuoliskolla. Näkymä on Newsecin mukaan kuitenkin sumuinen.
8 3 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.