Metsä Woodille kertopuutehdas Äänekoskelle
31 8 2023
.png)
– Kumppanivalintaamme vaikuttivat etenkin SRV:n osaaminen teollisessa projektirakentamisessa ja läheiseen yhteistyöhön perustuva urakkamalli, Metsä Woodin toimialajohtaja Jaakko Anttila sanoo.
Metsä Wood päätti uuden kertopuutehtaan rakentamisesta kesäkuussa, ja valmistelevat työt tehdasalueella ovat edenneet suunnitellusti. Metsä Wood arvioi hankkeen rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten olevan noin 1000 henkilötyövuotta. Valmistuessaan tehdas työllistää suoraan noin 150 henkilöä ja 200 henkilöä suorassa arvoketjussaan.
Tehtaan on arvioitu käynnistyvän vuoden 2026 toisella vuosipuoliskolla. Tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 160 000 kuutiota kertopuuta, mikä kasvattaa yhtiön Kerto LVL-kapasiteettia noin 50 %.
– Äänekosken kertopuutehdas toteutetaan modernilla yhteistoiminnallisella urakkamuodolla, mikä on etujensa takia selvästi yleistymässä teollisuuden hankkeissa. Kehitysvaiheessa olemme vieneet hankkeen suunnittelua ja yhteensovitusta eteenpäin tiiviissä ja hyvässä yhteistyössä tilaajan kanssa, kertoo SRV:n alueyksiköiden vastaava johtaja Hannu Lokka.
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Wood on puuviilutuotteiden valmistaja, jonka päätuotteita ovat Kerto® LVL, koivu- ja havuvanerit sekä sahatavaran jatkojalosteet. Vuonna 2022 Metsä Woodin liikevaihto oli noin 0,7 miljardia euroa.
31 8 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.