Legendaarinen Original Sokos Hotel Vantaa uudistuu
14 11 2023

Original Sokos Hotel Vantaan, tutummin Hotelli Vantaan uudistuksessa hotellihuoneet saavat valoisamman ja modernimman ilmeen. Koko ensimmäinen kerros vastaanotto- ja neuvottelutiloineen sekä ravintoloineen saneerataan paremmin asiakkaita ja heidän monipuolisia tarpeitaan palveleviksi.
– Hotellimme on ollut jo vuosikymmenten ajan kaupunkilaisten sekä matkailijoiden viihtymisen ytimessä. Haluammekin tarjota myös seuraavina vuosikymmeninä huippuluokkaista palvelua ja rentoa viihtymistä entistä tasokkaammissa tiloissa hotellin perinteitä kunnioittaen. Haluamme, että lähestyttävyys ja ainutlaatuinen tunnelma sekä ensiluokkainen asiakaspalvelu säilyvät jatkossakin, hotellinjohtaja Martin Andergård kertoo.
Vuodesta 1991 toimineen Original Sokos Hotel Vantaan sijainti junaradan ja Tikkurilan kauppakeskuksen vieressä vetää niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaita puoleensa. Tikkurila on Vantaan kovimpia kasvukeskittymiä ja sen vetovoimaa lisää palveluiden, liikennejärjestelmien sekä virkistysalueiden jatkuva, voimakas kehittäminen.
Original Sokos Hotel Vantaan uudistuksen ensimmäinen vaihe toteutetaan tammikuun ja lokakuun 2024 välisenä aikana. Uuden ilmeen saavat hotellin kantaosan 165 hotellihuonetta käytävineen ja hissiauloineen, ensimmäisen kerroksen vastaanottotilat sekä monikäyttöiset kokoustilat, joiden tekniikka modernisoidaan.
Myös ravintolamaailmassa tapahtuu. Seurusteluravintola Pub Hertas avautuu ensimmäisenä asiakkaille huhtikuussa 2024. Muut ravintolat eli Amarillo, Tulisuudelma sekä yökerho Night avautuvat marraskuussa 2024.
Uudistuksen toinen vaihe valmistuu keväällä 2025, jolloin hotellin laajennussiiven 100 hotellihuonetta käytävineen sekä siellä sijaitsevat kokoustilat ovat valmiita asiakkaille.
– Hotellin 265 huonetta sekä 14 erikokoista juhla- ja kokoustilaa muuttuvat tyylikkäiksi ja laadukkaiksi tiloiksi, jotka vastaavat vaativimpiinkin tarpeisiin. Uudistuksessa modernisoidaan muun muassa yli 100 hengen auditorio, joka soveltuu korkeatasoisiinkin tiedotustilaisuuksiin, koulutuksiin ja seminaareihin, Martin Andergård ketoo
Hotellikiinteistön omistaa julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva, jolle uudistus on merkittävä investointi.
– Hotelli Vantaalla on meille aivan erityinen merkitys, onhan se Kevan ensimmäisiä kiinteistösijoituksia noin 35 vuoden takaa. Meillä on ollut pitkäaikainen ja hyvä yhteistyö Sokotelin kanssa myös tämän uudistuksen suunnittelun osalta. Remontilla varmistamme, että kiinteistö tarjoaa toimivat puitteet myös jatkossa, Kevan toimitilasalkunhoitaja Leeni Andersson kertoo.
Kokoustilojen ja hotellihuonekerrosten ilmeen ja sisustuksen suunnittelun on tehnyt Vallila Interiors. Ravintoloiden suunnittelusta vastaa Visionary Design Partners.
14 11 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.