LAK on nyt AVIA Real Estate

 

Lentoasemaympäristössä toimiva kiinteistökehitysyhtiö LAK Real Estate vaihtaa nimensä AVIA Real Estateksi, jolla halutaan kertoa, että yritys on lentokenttäkaupungin ja Aviapolis-alueen johtavaksi kiinteistökehittäjä.

LAK on nyt AVIA Real EstateKuva: aviarealestate.fi

–  Yritys on toiminut jo pitkään merkittävänä Aviapolis-alueen kehittäjänä, ja seuraavien vuosikymmenien aikana asemamme aluekehittäjänä vahvistuu edelleen. Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus olla rakentamassa uutta, uniikkia lentokenttäkaupunkia aivan alusta alkaen yhdessä alueen muiden toimijoiden ja Vantaan kaupungin kanssa. Vastuullinen ja kestävä rakentaminen on ollut korkealla kehitystyömme agendassa alkaen jo kaavoitusvaiheesta, ja uusia hankkeita lähtee nyt reilusti liikkeelle. Nyt on aika laittaa niin sanotusti seuraava vaihde silmään, sanoo AVIA Real Estaten toimitusjohtaja Ilkka Pitkänen.

Lentoaseman Kiinteistöt (LAK) syntyi vuonna 1999 Finavian tarpeeseen mahdollistaa erilaisia lentoliikennettä ja lentoasemaa tukevia hankkeita. Ensivaiheen toiminta oli puhtaasti lentoliikenteeseen liittyvää rakentamista.

– Sittemmin toiminta laajeni kattamaan myös toimistotiloja, joissa saattoi olla asiakkaana myös muita kuin lentoliikenteeseen liittyviä toimijoita. Hotelli Hilton oli aikanaan avaus taas uuteen suuntaan, ja kun Aviapoliksen kehittäminen käynnistyi, LAK:lle syntyi myös aluekehittäjän rooli, muistelee yhtiön entinen toimitusjohtaja, nykyinen Rakka Worksin yrittäjä Antti Ala-Heikkilä.

Vuonna 2018 tapahtuneiden omistusjärjestelyiden myötä LAK sai omistajikseen Finavian rinnalle NREPin ja Pontoksen. 

AVIA Real Estaten mukaan kaavoitus- ja kehitystyötä on valmisteltu jo pitkään ja suurien hankkeiden alku on käsillä. Yhtiön nimenmuutos nivoutuu vahvasti siihen, että pitkään valmisteltua strategiaa päästään nyt toteuttamaan, AVIA sanoo.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset