Kymsote osti vanhan pankkikiinteistön Senaatilta

 

Senaatti-kiinteistöt ja Kymsote-Kiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet kiinteistökaupan entisestä Suomen Pankin kiinteistöstä Kotkassa. Rakennus on rakennettu alun perin Suomen pankin Kotkan-haarakonttoriksi ja siinä toimi myöhemmin Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus sekä Kymenlaakson käräjäoikeus.

Kymsote osti vanhan pankkikiinteistön SenaatiltaKuva: Tuomas Uusheimo

Kymsote tulee sijoittamaan rakennukseen sekä sote-palveluita että eri toimintojen toimistotiloja. Kymsote-Kiinteistöt Oy on Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsoten 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö, minkä tehtävänä on vastata kaikkien Kymsoten käytössä olevien kiinteistöjen vuokraamisesta, isännöinnistä ja tarvittavista palveluista.

– Kiinteistön tilat soveltuvat hyvin kokonsa, tilaratkaisujensa ja henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta Kymsoten tarpeisiin. Meidän tehtävänämme on etsiä kustannustehokkaita kiinteistöratkaisuja Kymsoten näkökulmasta. Samaan aikaan olemme luopumassa kiinteistöistä, jotka eivät ole enää tarkoituksenmukaisia, Kymsote-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Gerlander sanoo.

Myyty toimistokiinteistö sijaitsee Kotkan keskustassa. Rakennuksen alkuperäisosa on valmistunut vuosina 1909–1910 ja laajennusosa vuonna 1979. Kiinteistöllä sijaitseva rakennuksen alkuperäisosa on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi tai sen osaksi (kaavamerkintä sr) ja laajennusosa on merkitty merkittäväksi rakennukseksi tai sen osaksi (kaavamerkintä r).

 

 
 
 

Uusimmat uutiset