Kuusamo saa uuden poliisitalon

 

Senaatti-kiinteistöt aloittaa kesäkuussa Kuusamon uuden poliisiaseman rakentamisen.  Uuden poliisiaseman on tarkoitus avata ovensa 1.1.2023.

Kuusamo saa uuden poliisitalon

Kuusamoon rakennetaan uusi täyden palvelun poliisiasema. Talossa on lupapalvelu, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta sekä poliisivankila. Lisäksi poliisitaloon rakennetaan ampumarata henkilökunnan käyttöön. 

Työskentelytiloissa hyödynnetään osin monitilatoimistomallia, jossa on nimeämättömien työpisteiden lisäksi ryhmä- ja neuvottelutiloja sekä vetäytymistiloja keskittymistä vaativiin tehtäviin.

Uusi poliisitalo on suunniteltu poliisin, Poliisihallituksen ja Senaatti-kiinteistöjen yhteistyössä laatiman poliisitalokonseptin mukaisesti. Tiloja pystytään muuttamaan joustavasti, josesimerkiksi työntekijöiden määrä muuttuu nykyisestä noin 40 työntekijästä. 

Poliisivankila rakennetaan uudella moduuliputkaratkaisulla, joten putkatilojen määrää voidaan muuttaa joustavasti tarpeiden mukaan.

Uusi poliisiasema sijoittuu Rajavartiolaitoksen toimintojen läheisyyteen, mistä odotetaan merkittäviä synergiaetuja koulutus- ja kalustoyhteistyöstä, ampumaradan käytöstä, yhteispartioinnin järjestelyistä ja yhteisistä turvallisuusvaatimuksista alueella. Lisäksi aluetta kehitetään rakentamalla uusi tieliittymä, josta poliisi pääsee helpommin ja turvallisemmin lähtemään liikkeelle hälytystehtäviin.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset