KTI Kiinteistötieto: Kiinteistökauppa hiljentynyt
9 11 2023

KTI Kiinteistötiedon mukaan vuoden 2023 kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen kiinteistökauppa jäi 1,8 miljardiin euroon, eli alle kolmasosaan viime vuoden vastaavan ajanjakson 6 miljardista eurosta.
Vuoden 2023 heinä-syyskuussa kiinteistökauppaa käytiin noin 370 miljoonan euron arvosta. Näin matalia lukemia on tilastoitu edellisen kerran finanssikriisin jälkeisinä vuosina 2009–2013, jolloin kvartaalivolyymi jäi alle 400 miljoonaan euroon muutamana vuosineljänneksenä.
Vuokra-asuntokiinteistöjen kauppavolyymi oli tammi-syyskuussa noin 600 miljoonaa euroa, mikä on viime vuosien tasoa matalampi. Noin puolet asuntokiinteistökaupoista on ulkomaisten sijoittajien tekemiä.
Toimistokiinteistöjen 400 miljoonan euron kauppavolyymi koostuu pääosin suurehkojen ja hyvälaatuisten kohteiden kaupoista. Liike‑, yhteiskunta‑ ja tuotannollisten kiinteistöjen volyymeissä jäätiin tammi‑syyskuussa 200–300 miljoonan euroon. Ulkomaisten sijoittajien osuus tammi‑syyskuun kiinteistökaupoista oli 55 prosenttia.
Toimitilavuokramarkkinoilla talouden epävarmuus painaa etenkin toimisto‑ ja liiketilojen kysyntää. KTI:n kiinteistötiedon mukaan Helsingin keskustan uusia toimistovuokrasopimuksia kuvaava indeksi nousi 3,7 prosenttia syksyn 2022 ja 2023 välisenä aikana. Toimitilabarometrin vastaajista 75 prosenttia arvioi toimistotilojen kokonaistarpeen vähenevän tulevan kolmen vuoden aikana.
Liiketilamarkkinoiden epävarmuus jatkuu. Liiketilojen vuokraodotukset olivat Rakli-KTI Toimitilabarometrissa lähes kaikilla alueilla negatiiviset. Liiketilojen käyttöasteet pysyttelevät toistaiseksi vahvoina, mutta vajaakäytön arvioidaan kasvavan.
Logistiikka-, varasto- ja tuotantotilojen kysyntä pysyttelee vahvana. Vuokriin odotetaan nousua kaikilla suurilla kaupunkiseuduilla. Myös käyttöasteodotukset ovat tuotannollisissa tiloissa positiivisia.
Pääkaupunkiseudun vuokra‑asuntomarkkinoilla on runsaasti tarjontaa, jonka odotetaan sulavan rakentamisen vähenemisen myötä. Uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaavan indeksin nousu hidastui vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä 0,5 prosenttiin. Vuokrien nousu jatkuu pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa isoissa kaupungeissa pääkaupunkiseutua vahvempana.
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne on hyydyttänyt viime vuosien vilkasta vuokra‑asuntorakentamista. Vielä tänä vuonna pääkaupunkiseudulle valmistuu ennätysmäärä, lähes 7 500 uutta vuokra‑asuntoa, mutta ensi vuodesta alkaen volyymit putoavat rajusti, ennakoi KTI Kiinteistötiedon markkinakatsaus.
9 11 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.