Kristina Saarelalle Pro Sisäilma -tunnustus
15 3 2023
Sisäilmayhdistys ry on myöntänyt järjestyksessä kolmannen Pro Sisäilma -tunnustuksen filosofian maisteri Kristina Saarelalle poikkeuksellisen omistautuneesta työstä paremman sisäilman puolesta. Tunnustus jaettiin 38. Sisäilmastoseminaarissa Helsingissä 14.maaliskuuta.

Kristina Saarelan työurasta suuri osa on liittynyt rakennusmateriaalien päästöjen tutkimiseen ja päästöjen vähentämiseen sisäilmassa.
– Yksin en ole tätä tehnyt, Kristina Saarela sanoi vastaanottaessaan tunnustusta. Tärkeistä yhteistyökumppaneista Saarela mainitsi erityisesti emeritusprofessori Olli Seppäsen.
Saarelan mukaan VTT:ssä huomattiin 1980-luvulla, että uusista rakennusmateriaaleista lähtee paljon päästöjä. Samaan aikaan Pohjoismaissa harmonisoitiin sisäilman laatuun liittyviä ohjeita ja todettiin, että sisäilman kemiallisiin laatutavoitteisiin ei päästä ellei materiaalien päästöihin puututa.
– Professori Olli Seppäsen ja Sisäilmayhdistyksen kanssa luotiin kriteerit materiaalipäästöille uusissa rakennuksissa, Saarela kertoi.
Ensimmäinen Sisäilmayhdistyksen julkaisema luokitus oli valmis vuonna 1995. Saarelan mukaan suomalainen luokitus oli Euroopan ensimmäinen toimiva luokitus, johon alan teollisuuskin lähti mukaan.
– Samalla tehtiin testausprotokolla, joka oli niin kattava, ettei sitä ole sen jälkeen tarvinnut paljon muuttaa, Saarela totesi.
Pro Sisäilma -tunnustuksen perusteiden mukaan Kristina Saarela on ollut keskeinen toimija päästöjen kammiomittaus- ja analysointimenetelmien kehittämisessä sekä niihin liittyvässä kansainvälisten standardien standardoimistyössä. Nämä standardit ovat olleet pohjana tälläkin hetkellä käytössä oleville ISO- ja CEN-standardeille.
Nykyrakentamisessa tutut ja itsestäänselvät M1-luokitellut materiaalit ovat Sisäilmayhdistyksen mukaan edistäneet sisäilman terveellisyyttä ja vähentäneet ilmanvaihdon tarvetta, mikä on parantanut rakennusten energiatehokkuutta.
Kristina Saarela totesi kiitospuheensa lopuksi, että tavoite sisäilman materiaalipäästöjen vähentämiseksi on onnistunut ja nyt hän voi lähteä parantamaan jotain muuta.
Pro Sisäilma -tunnustus on aiemmin myönnetty emeritusprofessori Olli Seppäselle vuonna 2018 ja diplomi-insinööri Esko Kukkoselle vuonna 2020.
Teksti: Jaana Ahti-Virtanen
15 3 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.