Katajanokan puisesta toimistorakennuksesta kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu
1 11 2019
Varma käynnistää kansainvälisenä arkkitehtuurikutsukilpailuna toteutettavan uuden puurakenteisen toimitilahankkeen suunnittelun Katajanokanlaituriin. Uusiutuvasta luonnonmateriaalista rakennettavaan toimitilarakennukseen valmistuvat nykyaikaiset tilat Stora Enson uudelle pääkonttorille. Varmalla on suunnitelmissa sijoittaa rakennukseen myös hotelli.

Varma tavoittelee puurakenteisesta toimitilahankkeesta noin 20 000 neliön kokonaisuutta, josta Stora Enson käyttöön tulevien tilojen koko on noin 5 500 neliötä. Varma on aloittanut rakennukseen sijoittuvan hotelliyrittäjän etsinnän. Hotellin ja Stora Enson pääkonttorin lisäksi rakennukseen tulee toimistotiloja muille yrityksille ja palveluntarjoajille.
– Vastuullisena kiinteistöjen omistajana haluamme edistää puurakentamista. Puu pienentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä ja tukee myös hiilineutraaliustavoitteitamme. Katajanokan lisäksi meillä on suunnitteilla puurakenteinen toimistotalo Keilaniemen Portti, jonka rakentaminen on tarkoitus käynnistää 2020. Olemme iloisia, että saamme tehdä yhteistyötä Stora Enson kanssa, joka on puurakenteisen hankkeen toteuttamiseen paras mahdollinen kumppani, kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi sanoo.
– Uusiutuvien materiaalien yhtiönä me Stora Ensossa haluamme pääkonttorimme sijaitsevan vastuullisesta ja uusiutuvasta puusta toteutetussa rakennuksessa. On hienoa olla osana toteuttamassa modernia maailmanluokan puurakentamista Helsinkiin ja luomassa samalla ensiluokkaisia työtiloja henkilöstöllemme, Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi sanoo.
Tontin osoite on Katajanokanlaituri 4. Varma ja Stora Enso tekevät tilojen käytöstä pitkäaikaisen vuokrasopimuksen. Vastuullisuusnäkökulmat laajasti huomioivalle rakennukselle tullaan hakemaan LEED Platinum -ympäristösertifikaatti.
Kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu huomioi arvokkaan rantatontin
Katajanokan hankkeesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu kutsukilpailuna, millä halutaan varmistaa rakennuksen korkea arkkitehtoninen laatu ja hankekokonaisuuden suunnittelu avoimesti. Rakennuksen suunnittelussa otetaan huomioon merellisen rantaviivan asettamat maisemalliset vaatimukset, kulkureitit, ympäristö ja tontin keskeinen sijainti. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Stora Enson ja Helsingin kaupungin kanssa.
– Helsingille tämä on hyvin kannatettava hanke ja merkittävänä toimitilahankkeena tukee Helsingin keskustan elinvoimaa. Korkeatasoinen puuarkkitehtuurikohde on hyvin linjassa kaupungin kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden kanssa. Mielestäni on tärkeä pitää huolta siitä, että arvokkaalle tontille tuleva rakennus luo myös viihtyisää ja elävää kaupunkitilaa, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Asemakaavoitus käynnistyy vuoden vaihteessa. Kaavan valmistelu ja arkkitehtuurikilpailu ajoitetaan niin, että avoin ja osallistava keskustelu kilpailuehdotuksista toteutuu. Rakennuksen on tarkoitus valmistua 2023.
1 11 2019
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.