Kansallismuseon laajennus ja peruskorjaus käyntiin
30 8 2023

Laajennusosan rakennustyöt alkavat tontilla syyskuussa työmaa-aidan pystyttämisellä ja rakentamista valmistelevilla töillä, ja marraskuussa aloitetaan päärakennuksen osittainen peruskorjaus.
Uusi laajennusrakennus yhdistyy maan alla päärakennukseen. Laajennus on Senaatin mukaan arkkitehtonisesti ja rakentamiseltaan kunnianhimoinen uudisrakennus.
– Näin kunnianhimoinen rakentaminen näin vaativalla paikalla edellyttää huippuosaamista. Olemme saaneet mukaan laajan ja äärimmäisen ammattitaitoisen toimijoiden verkoston, jonka kanssa tällaisenkin uudisrakennuksen toteuttaminen on mahdollista, Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Jukka Lallo sanoo.
Laajennuksen suunnittelu perustuu arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen JKMM Arkkitehdit Oy:n ehdotukseen. Hankkeen pääurakoitsijana toimii SRV. Kustannusarvio laajennusrakennukselle on 55 miljoonaa euroa.
Laajennusosan pinta-ala on kaikkiaan noin 5900 kerrosneliömetriä, josta noin 600 kerrosneliömetriä sijaitsee maan päällä ja muut tilat maan alla kahdessa tasossa. Tiloista noin 90 % sijoittuu maan alle. Maan päälle nousee lasiseinäinen ravintolapaviljonki.
Kansallismuseon päärakennuksen osittaisessa peruskorjauksessa kunnostetaan vesikatot, julkisivut ja ilmanvaihto. Peruskorjaushanke käynnistyy marraskuussa 2023. Nyt käynnissä on kehitysvaihe, jossa on pääurakoitsijana mukana NCC ja pääsuunnittelijana A-konsultit. Kustannusarvio on 35 miljoonaa euroa.
Kansallismuseo on avoinna yleisölle 15.10.2023 saakka, minkä jälkeen museo sulkeutuu rakentamisen ja peruskorjauksen ajaksi. Historiallisen päärakennuksen, uudisosan ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027.
30 8 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.