Kansallismuseon 55 miljoonan euron korjaus ja laajennus alkaa syksyllä
31 3 2023

Kansallismuseo valmistui vuonna 1910, ja se avattiin yleisölle vuonna 1916. Vuonna 2019 järjestettiin museon laajennuksesta avoin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti JKMM Arkkitehdit Oy ehdotuksellaan Atlas. Sen pohjalta toteutetaan pääosin maan alle sijoittuvat uudistilat, laajennuksen ja päärakennuksen yhdistäminen sekä pihapuiston paviljonki.
– Kokonaisuus muodostaa ajanmukaiset ja vaikuttavat puitteet toimia aktiivisesti kansallisena ja kansainvälisenä kulttuurilaitoksena ja parantaa edellytyksiämme vahvistaa yhteiskuntamme moninaisuutta, kulttuurista kestävyyttä ja sivistyksellistä pääomaa. Elävä suhde kulttuuriperintöön ja myönteinen kulttuurien välinen vuoropuhelu tuovat elintärkeitä voimavaroja ja kykyä nähdä vaikeiden aikojen yli, Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila sanoo.
Päärakennuksessa sijaitsevat jatkossakin pysyvämmät perusnäyttelyt ja uudisosassa ovat suuret vaihtuvat näyttelyt.
Rakennushankkeen tavoitebudjetti on 55 miljoonaa euroa, ja lisärakennuksen laajuus on 6465 bruttoneliömetriä.
Uudisosan urakoitsija on SRV. Rakennushanke toteutetaan kärkiallianssimallilla, jonka Senaatti on kehittänyt erityisesti suurten ja vaativien rakennushankkeidensa toteuttamiseen.
31 3 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.