Kampanja vauhdittamaan kiinteistö- ja rakennusalan sähköisiä allekirjoituksia

 

RAKLI ja kahdeksan muuta kiinteistö- ja rakentamisalan toimijaa ovat käynnistäneet #kynätpois-haasteen. Se tähtää alan toiminnan tehostamiseen sähköisen allekirjoittamisen avulla.

Kampanja vauhdittamaan kiinteistö- ja rakennusalan sähköisiä allekirjoituksia

Kiinteistö- ja rakentamisalan #kynätpois-haasteen ennakkokyselyyn vastasi yli 220 toimijaa eri puolilta KIRA-alaa. Tällä hetkellä 2,7% vastaajista kertoo allekirjoittavansa asiakirjat täysin digitaalisesti. Yhteensä 71% on aikeissa tai mahdollisesti siirtymässä sähköiseen allekirjoittamiseen. Vastaajista 53 prosenttia allekirjoittaa asiakirjat edelleen täysin käsin ja papereita tulostaen sekä postitellen. Yli 10% vastaajista ei aio siirtyä sähköiseen allekirjoittamiseen lainkaan. 

“Yhteisten ponnistusten kerannaisvaikutus on merkittävä. Yhteistyössä ja läpinäkyvästi toteutettu digitalisaatio mahdollistaa kestävän kasvun ja tehokkuuden”,  Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

Kyselyyn vastanneiden osalta sähköisen allekirjoituksen tuottamat vuosittaiset säästöt voisivat olla yhteensä jopa 24 miljoonaa euroa. Ajassa tämä tarkoittaisi 213 000 henkilötyötuntia, ja paperia säästyisi vuosittain 25 miljoonaa arkkia, jolloin hiilidioksidipäästöjä leikkautuisi 115 000 kg.

Kynatpois.fi -haastesivun laskurilla KIRA-alan organisaatiot voivat helposti laskea sähköiseen allekirjoittamiseen siirtymisen potentiaaliset vaikutukset  omassa organisaatiossaan. Kaikki haasteeseen vastanneet  tahot julkaistaan sivustolla. 

Jokaisen sitoutumisen myötä päivittyvät myös kampanjan tuloksia seuraavat vaikuttavuusluvut. Toimijoita kannustetaan haastamaan mukaan myös omat kumppaninsa ja muut sidosryhmänsä. 

Lisätietoja: www.kynatpois.fi // Teemu Lehtinen, toimitusjohtaja, KIRAHub // teemu@kirahub.org

Luokitukset

Toimitilat

 

Uutiskirje

Uutisia Citymark.Todaystä joka kuukausi.
Katso aikaisemmat uutiskirjeet.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset