Jätkäsaaren Bunkkeri-hankkeen esisopimus aiotaan purkaa
23 10 2023
.jpg)
Bunkkeriin on ollut tarkoitus rakentua asuntoja, uimahalli sekä kaupungin liikuntatiloja. Esisopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun saakka, mutta SRV ja Helsingin kaupunki ovat käyneet avointa keskustelua muuttuneesta markkinatilanteesta ja todenneet, että kaupungin liikuntatilojen ja uimahallin mahdollisimman ripeän toteutumisen näkökulmasta yhteinen tahtotila on, että kiinteistökaupan esisopimuksen ennenaikaista purkamista valmistellaan.
SRV valittiin Helsingin kaupungin toteutuskilpailun perusteella vuonna 2015 Bunkkeri-hankkeen kehittäjäksi. Yhtiö on siitä saakka ollut suunnittelemassa ja kehittämässä Jätkäsaaren Bunkkeria kaupunkilaisten käyttöön yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.
Hanke viivästyi useita vuosia valitusprosessien vuoksi, kunnes Bunkkeria koskeva myyntipäätös tuli lainvoimaiseksi kaksi vuotta sitten lokakuussa 2021. Prosessin aikana SRV on teettänyt erilaisia tutkimuksia ja suunnitelmia rakennuksen kestäväksi ja käyttäjäystävälliseksi toteuttamiseksi. Helsingin kaupunki lähtee viipymättä kartoittamaan liikuntatiloille ja uimahallille uutta ratkaisua ja SRV luovuttaa kaupungille projektin voimassa olevan rakennusluvan suunnitteluaineiston ja vuoden 2022 aikana tehdyt suunnitelmat.
Helsingin kaupungin ja SRV Rakennus Oy:n välinen kiinteistökaupan esisopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun asti, mutta on tärkeää, että kaupunki pääsee viipymättä kartoittamaan liikuntatilojen toteuttamista koulujen käyttöön.
23 10 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.