Henri Eteläpelto Turun Hansakorttelin kauppakeskusjohtajaksi

 
Hansakorttelin uudella kauppa­keskus­johtajalla on 20 vuoden kokemus kiinteistö- ja kauppa­keskus­alalta. Turussa syntynyt Eteläpelto siirtyy tehtävään pää­kaupunki­seudulta, jossa hän on toiminut päivittäis­tavara­kauppaan erikoistuneen kiinteistö­sijoitus­yhtiön palveluksessa.
Henri Eteläpelto Turun Hansakorttelin kauppakeskusjohtajaksiKuva: Hansakortteli

– Muistan 1980-luvulta, kun Hansakorttelia alettiin rakentaa ja kävin ihmettelemässä pienenä poikana paikalla ollutta isoa monttua. Myös nuoruudessa tuli aikaa vietettyä aika paljon Hansakorttelissa. Tuntuukin ainut­laatuiselta päästä johtamaan tällaista turkulaista ikonia, Henri Eteläpelto sanoo.

Eteläpelto on työskennellyt lähes 20 vuotta eri kiinteistö­sijoitus­yhtiöissä, joissa hän on vastannut kauppa­keskusten ja kaupallisten tilojen johtamisesta sekä kehittämisestä. Koulutukseltaan hän on toimi­tila- ja kiinteistö­johtamisen restonomi. Hansakorttelia ennen hän työskenteli päivittäis­tavara­kaupan toimi­tiloihin sijoittavassa Cibus Nordic Real Estate AB:ssa.

– Tuntuu hyvältä palata takaisin töihin koti­kaupunkiin. Turun ydin­keskustaan on tehty viime vuosina merkittäviä investointeja ja meillä on kiistatta yksi Suomen hienoimmista kaupunki­keskustoista. Nyt lähdemme tekemään täysin rinnoin työtä sen eteen, että saamme lisättyä entisestään keskustan veto­voimaa niin paikallisten, turistien kuin liike-elämänkin toimijoiden keskuudessa, Eteläpelto linjaa.

Hansakorttelin liikkeiden myynti vuonna 2022 oli noin 223,3 miljoonaa euroa. Kävijä­määrä oli noin 10 miljoonaa. Hansakorttelissa toimii 140 yritystä, joissa työskentelee noin 1600 henkilöä.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset