Hemsö ostaa vähemmistöosuuden Suomen Yliopistokiinteistöistä Vaasan yliopistolta

 

Hemsö ostaa Vaasan yliopiston omistamat Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n osakkeet. Kauppahinta on 15 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen Hemsö omistaa 1,53 % Suomen Yliopistokiinteistöjen osakkeista ja on yhtiön ensimmäinen yksityinen omistaja.

Hemsö ostaa vähemmistöosuuden Suomen Yliopistokiinteistöistä Vaasan yliopistoltaTurun yliopisto on Suomen Yliopistokiinteistöjen suurimpia vuokralaisia. Kuvassa Turun yliopiston yliopistonmäki. Kuva: Turun yliopisto

Järjestelyn taustalla ovat Vaasan yliopiston kiinteistöjärjestelyt, jotka käynnistyivät vuonna 2019, kun yliopiston ja Vaasan kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö Vaasan Merikampus Oy osti Palosaaren kampuksen rakennukset ja maa-alueen Suomen Yliopistokiinteistöiltä.

– Olen hyvin tyytyväinen nyt, kun pitkäjänteinen strategialähtöinen prosessi saadaan päätökseen. On hienoa, että Suomen Yliopistokiinteistöjen osakkeille on löytynyt vakaa ja ammattitaitoinen ostaja. Myynnillä mahdollistamme yliopiston strategisten tavoitteiden edistämisen. Yksi näistä on meneillään oleva kampushanke, jonka yli 20 miljoonan euron budjetista osakkeiden kauppahinta kattaa merkittävän osan, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen kiittää Vaasan yliopistoa sujuvasta prosessista ja neuvotteluiden rakentavasta ilmapiiristä.

– Suomen Yliopistokiinteistöt on kiinnostava yhtiö, jolla on erinomainen kampusportfolio, strategiset asiakassuhteet ja ainutlaatuinen rooli suomalaisen yliopistokoulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden ekosysteemissä. On hienoa päästä yhtiön kumppaniksi näin kiehtovassa vaiheessa, Leinonen sanoo.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) omistaa ja kehittää kiinteistöjä pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevilla korkeakoulujen kampuksilla. Sen omistaa jatkossa Suomen valtio, kahdeksan suomalaista yliopistoa ja Hemsö. SYK omistaa 15 yliopistokampusta 11 kaupungissa ympäri Suomen. Kampuksilla on 210 rakennusta, joita käyttää noin 110 000 opiskelijaa. Kiinteistökannan vuokrattava pinta-ala on 1,3 miljoonaa neliömetriä. Suurimpia vuokralaisia ovat Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Oulun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset