Hartela rakentaa Veripalvelulle uudet tilat Vantaan Vehkalaan
9 12 2019
Hartela rakentaa Veripalvelulle uudet tilat Vantaan Vehkalaan, juna-aseman viereen, hyvien yhteyksien äärelle. Uudisrakennuksen on ostanut Pohjoismaiden suurin listattu kiinteistösijoitusyhtiö Fastighets Ab Balder ja Veripalvelu on heidän vuokralaisensa.

Veripalvelu on toiminut jo vuodesta 1972 Helsingin Kivihaassa. Uuden hankkeen myötä Veripalvelun tuotanto, laboratorio, logistiikkatilat sekä tukitoiminnot tulevat siirtymään Vantaan Vehkalaan moderneihin tiloihin. Rakennustyöt alkavat kesällä 2020 ja niiden arvioitu valmistumisaika on kesällä 2022. Tiloissa tulee työskentelemään noin 300 henkilöä.
"Saamme uusissa tiloissa kaikki toimintomme pelaamaan entistä paremmin yhteen. Voimme myös kehittää tuotantoprosesseja entistäkin sujuvammiksi ja käyttää uutta teknologiaa niin tuotannossa kuin varastoinnissa. Myös varautuminen poikkeustilanteisiin paranee" ,Veripalvelun johtaja Martti Syrjälä sanoo.
Hankkeen sijoittajana toimii Pohjoismaiden suurin kiinteistösijoitusyhtiö Fastighets Ab Balder.
"Tuleva Veripalvelun tilan sijainti Kehäradan sekä tärkeiden valtaväylien, Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n kupeessa, tarjoaa logistisesti loistavat yhteydet niin lentokentälle kuin logistiikkakeskuksiin”, Fastighets Ab Balder:in toimitusjohtaja Erik Selin sanoo.
Kokonaan Vantaan kaupungin omistuksessa olevan Vehkalan 28 hehtaarin laajuisen yritysalueen on mahdollista tarjota jopa 10 000 työpaikkaa.
"Veripalvelu on hieno lisä Vehkalaan, koska hanke vahvistaa Vantaan kaupungin visiota Vehkalan työpaikka-alueesta korkean osaamisen työpaikkojen keskittymänä”, tonttipäällikkö Armi Vähä-Piikkiö Vantaan kaupungilta toteaa.
9 12 2019
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.