Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
24 5 2023

Kauppakeskus Ristikko on palvellut asiakkaita vuodesta 2008 lähtien ja laajentunut vuosien varrella. Nykyiseen laajuuteensa Ristikko valmistui vuonna 2015. Ristikko on toteutettu Hartwallin entiseen logistiikkakeskukseen.
Ristikossa on 13 700 neliötä vuokrattavaa pinta-alaa ja noin 330 autopaikkaa.
– Kohde on kehittynyt viime vuosina hyvään suuntaan. Meillä on myös hyviä kokemuksia lähialueita palvelevista päivittäistavaravetoisista kauppakeskuksista viime vuosien haastavassa markkinaympäristössä. Vajaakäyttö kauppakeskuksissa pääkaupunkiseudulla on vähäistä, ja myynnit tilojen käyttäjillä ovat kehittyneet lähes kautta linjan positiivisesti, Evlin rahaston salkunhoitaja Heidi Tilli sanoo.
– Hartelan ja Ilmarisen omistuksen aikana kauppakeskus Ristikko on kehittynyt pitkäjänteisellä kiinteistökehittämisellä päivittäistavaravetoiseksi palveluiden keskittymäksi Helsingin Konalassa, Hartelan hankekehitysjohtaja Ilmari Hämäläinen toteaa.
Tehdyn kiinteistökaupan neuvonantajina olivat MREC Oy ja Asianajotoimisto Merilampi Oy.
24 5 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.