Hannamari Koivulasta Antiloopin vastuullisuusjohtaja

 

Hannamari Koivula (Ins, Msc) on nimitetty kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin uudeksi vastuullisuudesta ja kiinteistöjen ylläpidosta vastaavaksi johtajaksi. Koivulasta tulee myös Antiloopin johtoryhmän jäsen.

Hannamari Koivulasta Antiloopin vastuullisuusjohtajaHannamari Koivula

Koivulalla on yli kymmenen vuoden kokemus vastuullisuusjohtamisesta ja vastuullisuuden kehittämisestä eri toimialoilta. Aiemmin hän on toiminut vastuullisuustehtävissä muun muassa Spondalla ja Altialla. Antiloopin vastuullisuusjohtajan tehtäviin hän siirtyi Kojamosta.

– Olen innoissani päästessäni osaksi kasvavaa ja inspiroivaa Antiloopin tiimiä ja on hienoa, että saan antaa panokseni Antiloopin menestykseen tulevaisuudessa. Antiloopilla vastuullisuus on strateginen painopiste ja yksi tärkeimmistä arvoista. Vastuullisuuden kehityksessä on tehty hyvää ja systemaattista työtä läpi toimintojen ja asiakkaita kuunnellen, ja tästä on hyvä jatkaa. Tavoitteenamme on, että toimitilamme tukevat asiakkaiden hyvinvointia ja tuottavaa työntekoa ilmastotavoitteet huomioiden, Koivula sanoo.

Ajankohtaisiksi vastuullisuusteemoiksi Koivula nostaa asiakkaiden hyvinvointia ja vastuullisuustavoitteita tukevat ratkaisut sekä vastuullisuuden kehityksen, johon kuuluu esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteiden edistäminen, kiinteistöjen ympäristö- ja hyvinvointisertifioinnit sekä uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämisen. 

– On hienoa saada Hannamarista osaava ja näkemyksellinen vastuullisuusjohtaja Antiloopin tiimiin. Hänen monipuolinen kokemuksensa vahvistaa entisestään Antiloopin kykyä palvella asiakkaita ja edistää vastuullisuutta läpi kaikkien toimintojen, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa.

Antilooppi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Yhtiö on allekirjoittanut kiinteistöalan maailmanlaajuisen Net Zero Carbon Buildings -sitoumuksen, ja se on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraaliuden rakentamisen ja oman energiankäytön osalta vuoteen 2030 mennessä. Antilooppi kuuluu myös kestävän rakennetun ympäristön yhteistyöverkosto Green Building Council Suomi ry:hyn.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset