Frode Laursenille 27 000 neliön logistiikkakeskus Keravalle

 

Lehto Group urakoi tanskalaisen logistiikkayhtiön Frode Laursenin uuden logistiikkakeskuksen Keravan Kerca-alueelle. Logistiikkakeskuksessa on 27 000 neliötä, ja se valmistuu elokuussa 2018.

laa.

Frode Laursenille 27 000 neliön logistiikkakeskus Keravalle

– Nykyaikaisten logistiikkatilojen rakentaminen on ydinosaamistamme. Frode Laursenin logistiikkakeskus on meille hieno uusi projekti isojen hankkeiden sarjassa. Hanke suunnitellaan ja toteutetaan Lehdon talousohjatulla mallilla kustannuksia säästäen. Hyödynnämme esivalmistusta, jotta rakentaminen sujuu työmaalla mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi vesikatto toteutetaan oman tehtaamme patentoiduilla suurkattoelementeillä, Toimitila-palvelualueen myyntijohtaja Jukka Pekonen kertoo.

Logistiikkapalveluita tarjoava Frode Laursen A/S täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Pohjoismaissa ja Saksassa toimivalla yrityksellä on 2300 työntekijää, 700 in-house -kuorma-autoa, 1700 perävaunua ja 450 kuljetusalan yhteistyökumppaniyritystä. Frode Laursenilla on käytössään 550 000 neliötä varastoti

 

 
 
 

Uusimmat uutiset