FCG ostaa konsulttiyhtiö MDI:n
31 10 2022
FCG Finnish Consulting Group Oy ostaa julkisen sektorin konsultointiin keskittyneen MDI Public Oy:n koko osakekannan. Molempien yritysten asiakkaiden sopimussuhteet säilyvät ennallaan, eikä kaupalla ole henkilöstövaikutuksia. MDI:n henkilöstö siirtyy työskentelemään FCG:n toimistoille 1.1.2023 alkaen.

FCG:n mukaan yrityskaupan myötä Suomeen syntyy vahva julkisen sektorin kehittämiskumppani, joka kykenee palvelemaan entistä paremmin niin valtionhallintoa, kuntia kuin hyvinvointialueitakin.
– Haluamme olla näkemyksellisin kehittämiskumppani murroksen keskellä olevalle julkiselle sektorille sekä yksityisille toimijoille Suomessa. Jatkamme asiakkaidemme tukemista suurissa murroksissa, liittyivätpä ne sitten hallinnon uudistamiseen, väestökehitykseen tai talouden ongelmiin. Osaamisemme perustuu tietoon ja vahvaan näkemykseen, sanoo FCG:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja.
–Laajemmat hartiat, jotka tämän kaupan myötä syntyvät, mahdollistavat parempien palveluiden rakentamisen ja kehitystyön vauhdittamisen. Yksin emme voisi satsata niin kunnianhimoisesti tuotekehitykseen kuin haluaisimme ja osana FCG:tä pystymme tähän. Tuotamme jatkossakin riippumatonta tietoa kehittämisen ja päätöksenteon tueksi, sanoo MDI:n toimitusjohtaja Tommi Ranta.
MDI Public Oy on vuonna 2012 perustettu julkisen sektorin konsultointiin keskittynyt yhtiö. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa.
FCG Finnish Consulting Group Oy on yksi Suomen suurimpia suunnittelu- ja konsulttialan yrityksiä. FCG:ssä työskentelee yli 700 ihmistä ympäri maailman ja liikevaihto vuonna 2021 oli 71 miljoonaa euroa.
31 10 2022
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.