Eteläesplanadi 16 on myytävänä
27 2 2023
Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt Eteläesplanadi 16:ssa sijaitsevan toimistokiinteistön myynnin. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas, Lars Sonckin suunnittelema ja vuonna 1908 valmistunut kivitalo.

Myytävä kiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kohde edustaa kansallisromanttista suomalaista jugendia, jossa Senaatin mukaan heijastuvat keskieurooppalaiset ihanteet. Rakennus on tyyliltään kadun muista rakennuksista täysin poikkeava, ja se on suojeltu asetuksella.
Rakennuksessa on seitsemän kerrosta, ja sen kerrosala on yhteensä noin 4910 neliötä. Kohteessa on hyvin näyttäviä tiloja kuten Sonckin Sali, joka on entinen pankkisali.
Kohde oli Hypoteekkiyhdistyksen käytössä vuoteen 1939 asti, jolloin Suomen valtio osti kiinteistön Kansaneläkelaitoksen käyttöön. Vuonna 1956 tiloihin muutti Kouluhallitus ja rakennusta laajennettiin ensimmäisen kerran. Tilanpuutteen takia rakennukseen tehtiin toinen kaksikerroksinen korotus, tällä kertaa pihasiiven päälle.
Kouluhallitus muutti pois talosta 1970-luvun puolessavälissä ja rakennus peruskorjattiin vuosien 1976–1978 aikana. Juhannusyönä 1976 tulipalo tuhosi työmaalla rakennuksen alkuperäisiä rakenteita ja viivästytti peruskorjauksen aikataulua. Liikenne- ja viestintäministeriö muutti taloon vuonna 1977.
27 2 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.