Espoon Keilaniemen Accountor Tower on avattu uudistettuna

 

”Espoon tunnetuimman nähtävyyden, Raaden hampaana tunnetun entisen Nesteen tornin, avautuminen uudistettuna on osa Keilaniemen, Otaniemen ja Tapiolan kasvutarinaa”, totesi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Accountor Towerin avajaisissa.

Espoon Keilaniemen Accountor Tower on avattu uudistettuna
Accountor Tower on osa rakentuvaa Keilaniemenrantaa

”Accountor tuo lisää elinvoimaa ja palveluja, mikä rikastuttaa alueen kansainvälistä kilpailukykyä osaamisintensiivisten yritysten ja työpaikkojen alustana”, Mäkelä sanoi.

Nesteen Tornin rakentaminen 1970-luvulla oli suomalaisen elinkeinoelämän näkyvä merkkipaalu, jota tultiin ihmettelemään kauempaakin. Torni oli korkean rakentamisen edelläkävijä Suomessa vuosikymmeniä ennen kuin vastaavia hankkeita ryhdyttiin toteuttamaan laajemmin.

Tulevina vuosina Keilaniemestä kehitetään yhä monipuolisempi yritys-, tutkimus- ja innovaatioalue Aalto-yliopiston ja Tapiolan läheisyyteen. Keilaniemen metroaseman ja sen viereen tulevan Raide-Jokerin päätepysäkin ympäristössä on vireillä useita kiinteistökehityshankkeita, jotka tuovat merkittävästi uutta toimisto- ja liiketilaa, hotelleja ja myös asumista.

Kehä I:n tunnelin päälle on rakenteilla puisto, jossa kulkeva kevyen liikenteen väylä yhdistää Keilaniemen ja Tapiolan toisiinsa.

Tulevaisuudessa Keilaniemessä myös asutaan hyvien palvelujen äärellä. Maamerkkeinä näkyviä korkeita torneja tulee lisää, sillä suunnitelmissa on jopa 40-kerroksisia asuintaloja ja 161-metrinen toimisto- ja hotellitorni. Rantaraitille on suunnitteilla palvelutarjontaa.

Luokitukset

Toimitilat

 

Uutiskirje

Uutisia Citymark.Todaystä joka kuukausi.
Katso aikaisemmat uutiskirjeet.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset