Eatonille UPS-tuotantolaitos Vantaalle

 

Energianhallintayhtiö Eaton on ilmoittanut rakentavansa kriittisten sähkönjakelujärjestelmien tuotantolaitoksen Vantaalle. Uuteen, entistä suurempaan laitokseen integroidaan Espoon Koskelossa sijaitsevan nykyisen tuotantolaitoksen kaikki toiminnot.

Eatonille UPS-tuotantolaitos VantaalleKuva: Eaton

Kehä III:n varrelle Tuupakkaan rakennettavan uuden tuotantolaitoksen pinta-ala on 16 500 neliömetriä, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2023 loppuun mennessä. Saman katon alle uusiin tiloihin sijoittuvat kehitys- ja tutkimustoiminta, testausalue, tuotanto, varastot, myynti ja huolto. Uusi tuotantolaitos on myös Eatonin Critical Power Solutions -yksikön Euroopan pääkonttori ja datakeskusosaamisen keskittymä.

Eaton on kolmivaiheisten UPS-varavoimajärjestelmien valmistaja. Eatonin mukaan UPS-järjestelmien tarve on kasvanut datakeskuksissa, liike- ja teollisuusrakennuksissa sekä terveydenhuollon ja meriteollisuuden kohteissa. Päätös uuden tehtaan rakentamisesta tehtiin Eatonin nykyisen Espoon-tehtaan tuotannon kasvaneen kysynnän perusteella. 

– Vahvistamalla läsnäoloamme Suomessa voimme rakentaa Eatonin vahvan paikallisosaamisen pohjalta uutta ja lunastaa kestävyyssitoumuksemme mukaisen lupauksen. Digitalisaation ja energiamurroksen myötä Eatonin liiketoiminta on kasvussa, ja uuden Vantaan tuotantoyksikön ansiosta pystymme tukemaan asiakkaitamme nyt ja tulevaisuudessa. On erityisen mielenkiintoista havaita, miten UPS-teknologia on kehittynyt ajan mittaan – sen lisäksi, että UPS-järjestelmät takaavat liiketoiminnan jatkuvuuden kriittisissä kohteissa, on niillä myös merkittävä rooli uusiutuviin energialähteisiin siirtymisessä, sillä ne ovat sähköverkon vakautta tukevia, joustavia energialähteitä, sanoo Eatonin EMEA-alueen Electrical-yksikön Critical Systems -toiminnan toimitusjohtaja Karina Rigby.

Vuonna 1911 perustettu Eaton on ollut listattuna New Yorkin pörssissä (NYSE) lähes vuosisadan ajan. Yli 170 maassa toimivan yrityksen liikevaihto vuonna 2021 oli 19,6 miljardia dollaria.

 

 
 
 

Uusimmat uutiset