Digitalle uusi konesali Pasilan Pieneen Pajaan
9 2 2023
Digita avaa maaliskuussa 2023 tiukat turvavaatimukset täyttävän Pieni Paja -konesalin Helsingin Pasilassa.

– Pieni Paja on suunnattu maksimaalista turvallisuutta ja parhaita tietoliikenneyhteyksiä arvostaville yrityksille ja julkisen sektorin toimijoille. Digitalla on pitkä kokemus yhteistyöstä turvallisuuskriittisten organisaatioiden kanssa, kertoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala.
– Voimme räätälöidä ratkaisuja joustavasti ja kustannustehokkaasti varmistaen samalla sen, että täytämme tietoturvaamme määrittelevän ISO 27001 -standardin vaatimukset. Konesalissa toimiva ratkaisu, sen suojaaminen, pääsynhallinta ja valvonta toteutetaan aina asiakaskohtaisesti, Digitan Data Center -liiketoiminnasta vastaava johtaja Juha Syrjänen sanoo.
Digitalla on palvelukeskus, jonka alaisuudessa toimivat muun maussa konesalien ympäristöjen valvonta, kameravalvonta, auditoidut kulkureitit, biometriset tunnisteet ja pääsynhallinta. Palvelukeskuksen työntekijät ovat Digitan omaa henkilöstöä.
Digitan mukaan uudessa konesalissa on laaja valikoima tietoliikenneoperaattoreita, mikä takaa useita vaihtoehtoja nopeille tietoliikenneyhteyksille.
Pienen Pajan konesalin sähkönsyötöt, jäähdytys ja varavoima on toteutettu kahdennettuina ratkaisuina. Diesel-generaattori turvaa poikkeusoloissa useamman vuorokauden häiriöttömän sähkönsyötön konesalin laitteille, Digita kertoo.
Digitan mukaan kaikki konesalissa käytettävä sähkö on pohjoismaista tuulivoimaa. Tilojen jäähdytyksen ja ilmastoinnin lauhdelämpö kerätään Helenin kaukojäähdytysverkkoon.
9 2 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Helsinki-Vantaa maailman 24 kauneimman lentoaseman joukossa
Finavian Helsinki-Vantaan terminaalin vuonna 2021 valmistunut laajennus on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista arkkitehtuurin ja designin kansainvälisessä Prix Versailles 2023 -kisassa. Prix Versaillesin mukaan valitut edustavat poikkeu...
-
YIT kyseli toimistotoiveita: hybridityö tuli jäädäkseen
YIT:n teettämän Kestävät kaupunkiympäristöt -kyselyn mukaan etätyötä tekevien osuus on vakiintunut. Päätetyötä tekevistä 53 % työskentelee etänä 3–5 päivää viikossa ja 52 % päätetyötä tekevistä haluaa tehdä mahdollisimman paljon etätöitä. Coworking-til...
-
Raide-Jokeri on valmis, nyt lähestyy Länsi-Helsingin raitiotien toteutus
Länsi-Helsingin raitiotiehanke sisältää uuden pikaraitiolinjan keskustasta Munkkiniemen ja Haagan kautta Kannelmäkeen sekä kantakaupungin uudet raitiotieosuudet Töölössä ja Kampissa. Suunnittelun on tarkoitus alkaa vuonna 2024 ja toteutuksen 2026. Hint...
-
Tokmannin Moreeni-logistiikkakeskus on valmis
Tokmanni-konsernin uusi 55 000 bruttoneliön Moreeni-niminen logistiikkakeskus on valmistunut Mäntsälään budjetin raameissa ja noin puoli vuotta etuajassa. Tokmanni valmistelee uuden keskuksen pikaista myyntiä asettuakseen itse siihen pitkäaikaiseksi vu...
-
FIGBC: Mieluummin ongelman ratkaisija kuin pahis
Green Building Council Finland (FIGBC) määrittelee perustehtäväkseen tavoitella nopeaa kestävyysmuutosta rakennetussa ympäristösssä. Yhdistyksellä on nyt 320 yritys- ja yhteisöjäsentä, ja sen hallitusta on juuri uusittu viidellä vaikuttajalla.
-
Senaatti myi Otaniemestä kaksi kiinteistöä Newil&Baulle ja Kusinkapitalille
Senaatti-kiinteistöt on tehnyt kiinteistökaupan Newil and Bau Oy:n ja Kusinkapital Ab:n hallinnoiman yhtiön kanssa kahdesta kiinteistöstä Otaniemessä. Kiinteistöt muodostavat suuren kehitettävän kokonaisuuden Kivimiehen alueella, jossa on vireillä asem...
-
Namika Areenalle Betonijulkisivu-palkinto
Vuoden 2023 Betonijulkisivu-arkkitehtuuripalkinnon on voittanut Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy kohteellaan Namika Areena Helsinki. Areena on Helsingin NMKY:n käytössä, ja lisäksi siellä järjestetään Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.