CityMarkin toiminnan perustana tutkimus

 
CityMarkin toiminnan perustana tutkimusNora Liljeberg ja Terho Rehmonen työskentelevät Citymark-projektien parissa.

CityMarkin liiketoiminta rakentuu asiakkaalle, kuten kiinteistönomistajalle hyödyllisestä tiedosta toimitilamarkkinoilla. CityMarkin tutkimustiimin haastatteluilla keräämistä tiedoista muodostuu tietokanta yrityksistä, joiden vuokrasopimus nykyisissä toimitiloissa on päättymässä tai jotka harkitsevat muuttoa.

CityMarkin myyntiryhmäpäällikkö Heidi Perkiö korostaa tiedonkeruun pohjautuvan ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Ammattitaitoiset tutkimushaastattelijat soittavat päivittäin useita puheluja yrityksille ja selvittävät näiden toimitilatarpeita.

– Haastattelussa kartoitetaan toimitilavuokralaisten tilanne, esimerkiksi vuokrasopimuksen päättymisaika, toimitilojen pinta-ala ja miten yrityksen toimitilatarpeet tulevat kehittymään tulevaisuudessa, CityMarkin Ruotsin tutkimuksesta vastaava Jenny Karlsson kertoo.

Heidi Perkiö korostaa, että tutkimustiimin toiminta tapahtuu puhelimitse, eli tiedonkeruussa ei käytetä robotiikkaa.

– Ja vaikka esimerkiksi mediassa olisi uutinen, että jokin yritys harkitsee uusia toimitiloja tai suunnittelee muuttoa, me aina varmistamme asian ja haastattelemme yrityksen edustajaa.

CityMarkin Suomen tietokannassa on jo 18 000 vuokratiloissa toimivaa yritystä. Tutkimustiimi voi tietokantaan pohjautuen kohdentaa tiedon keruun yrityksiin, joiden toimitilojen vuokrasopimus on päättymässä.  Tutkimushaastattelija ottaa yhteyttä, kun toimitilatarpeen pohtiminen on yrityksessä ajankohtaista.

– Citymarkin tutkimushaastattelijan soitto voi myös niin sanotusti herättää vuokratiloissa toimivan yrityksen pohtimaan omia tilatarpeitaan, Jenny Karlsson sanoo.

CityMarkin ydintoiminta perustuu siihen, että kiinteistönomistajat saavat tiedon toimitiloja hakevista yrityksistä. Näin vapaana olevia toimitiloja voi niitä etsiville yrityksille markkinoida juuri oikeaan aikaan.

Vuokralaiset puolestaan hyötyvät CityMarkin palvelusta saadessaan apua tarpeisiinsa sopivan toimitilan löytymiseksi. Toimistotilojen lisäksi kyseessä voi olla esimerkiksi varasto tai tuotantotilat.

– Koronan aikana on ollut hieman vähemmän hakuja, mutta uskon, että kesän jälkeen tilanne muuttuu. Monet yritykset ovat myös tehneet lyhyempiä vuokrasopimuksia poikkeustilanteen aikana, Jenny Karlsson sanoo.

 

CityMark on Suomessa jo lähes kymmenen vuoden ajan yhdistänyt vapaat toimitilat ja niitä etsivät vuokralaiset. CityMark perustettiin Ruotsissa vuonna 1991, joten menossa on 30-vuotisjuhlavuosi.

Vuoden 2021 aikana julkaistavassa kuusiosaisessa juttusarjassa tutustumme tarkemmin CityMarkin historiaan, tutkimukseen ja projekteihin sekä saamme myös tietää, mitä asiakkaamme sanovat palvelusta.

Teksti: Irene Murtomäki  

 

 
 
 

Uusimmat uutiset