Brautek on nyt Condair Oy
3 5 2023

Tänä vuonna 75 vuotta täyttävän Condair Groupin juuret ovat vuonna 1948 aloittaneessa sveitsiläisessä Defensor AG:ssä. Condair on teollisten ja julkisten tilojen kostutus- ja haihdutusjäähdytystuotteiden ja -järjestelmien valmistaja. Yrityksellä on 800 työntekijää ympäri maailman, ja sillä on tuotantolaitoksia Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Condairilla on myyntitoimisto 24 maassa ja 50 jakelukumppania.
– Minusta on hienoa, että suomalainen tiimimme pääsee osaksi alamme maailmanlaajuisesti johtavaa yritystä, Condair Oy:n maajohtaja Jarmo Päivärinta sanoo.
– Condair Oy:nä yrityksemme tavoitteena on ja tulee aina olemaan tarjota korkealuokkaisia tuotteita ja palvelua sekä olla kostutusalan johtava tekijä, joka myös kehittää alaa. Nimi muuttuu, mutta muutoin toimintamme jatkuu kuten ennenkin, Päivärinta toteaa.
– Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi Jarmo Päivärinnan tiimeineen Condair-konserniin. On meille ylpeyden aihe saada konserniimme näinkin vakiintunut ja kokenut kumppani pohjoismaisilla markkinoilla. Suomalaiset asiakkaamme ovat jo vuosia saaneet Jarmo Päivärinnan tiimiltä kokemuksella ja hyvällä tietotaidolla toimitettuja Condair-tuotteita, Condairin Pohjois-Euroopan myyntijohtaja Tony Fleming kertoo.
– Condairin kostutus- ja haihdutusjäähdytystuotteilla ja -järjestelmillä voidaan tehostaa teollisia valmistusprosesseja maailmanlaajuisesti monilla aloilla sekä parantaa rakennusten sisäilman laatua ylläpitäen asukkaiden terveyttä. Tällä muutoksella pyrimme pääsemään lähemmäs Suomen LVI-markkinoita ja tekemään entistä tiiviimmin töitä eri tuotantoalojen kanssa ympäri maata, Fleming toteaa.
3 5 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.