Boost Brothers laajentaa Tampereelle
14 4 2023
Rakennuttamispalveluja vuodesta 2010 tarjonnut Boost Brothers Oy avaa uuden toimipisteen Tampereelle Spondan Tulli Business Parkiin.

Boost Brothersin uusi toimipiste avataan toukokuussa Tampereen rautatieaseman lähelle Tulli Business Parkiin. Laajentuminen merkitsee Boost Brothersin mukaan mahdollisuutta palvella laajempaa aluetta pääkaupunkiseudulta Oulun korkeudelle asti.
— Uusi toimipiste on yhtiön maantieteellisen kasvun isompi avaus ja samalla suurin kasvuinvestointi tälle vuodelle, sanoo toimitusjohtaja Juho-Kusti Kajander.
Boost Brothersin mukaan asiantuntijoiden paikallistuntemus sekä mahdollisuus nopeaan reagointiin on tärkeää.
— Haluamme olla mukana kehittämässä Tampereen seutua, ja pystymme tarjoamaan kaupungeille kaikkea rakentamista: taloista katuihin, siltoihin ja ratoihin sekä hankevalvontaa, Boost Brothersin Infrarakennuttamisen johtaja Tuomo Takkinen toteaa.
Boost Brothers työllistää tällä hetkellä noin kolmekymmentä henkilöä, joista kolmannes työskentelee jatkossa Tampereella. Yhtiön mukaan sen tavoitteena on jatkaa liiketoimintansa kasvattamista rekrytoimalla lisää rakennuttamisen ammattilaisia.
— Kasvua tavoitellaan sekä Suomen rajojen sisällä että ulkopuolellakin. Tavoitteenamme on olla Pohjoismaiden paras rakentamisen kehittämisen työpaikka, Kajander sanoo.
14 4 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Schneider Electric: Sähköntuotannon häilyvyys hoituu älyllä ja yhteistyöllä
Schneider Electric Finland Oy järjesti vuotuisen Innovation Day -asiakastapaamisen pääkonttorillaan Leppävaaran Solassa 23.toukokuuta. Tapahtuman tavoitteena oli saada aikaan keskustelua energiankäytön optimoimiseksi.
-
Senaatti-kiinteistöt myy Turun Herkules-korttelin
Senaatti-kiinteistöt järjestää Turun keskusta-alueen Herkules-korttelista suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun, joka käynnistyy elokuussa 2023. Myytävä tontti sijaitsee Aurajoen rannalla Martinkadun ja Itäisen rantakadun kulmassa. Kortteliin on luva...
-
Bravida uusii Orionin tablettituotannon ilmanvaihdon
Bravida uusii Espoon Mankkaalla sijaitsevan lääkeyhtiö Orionin tablettituotanto-osaston ilmanvaihdon. Uusimisen syynä on ilmanvaihtokoneiden teknisen käyttöiän loppuminen; tablettituotannon osasto on rakennettu 1990-luvulla. Uusiminen toteutetaan tämän...
-
Antiloopin kiinteistöissä 2 uutta aurinkovoimalaa
Antilooppi on kertonut tavoittelevansa hiilineutraalia kiinteistöportfoliota vuoteen 2030 mennessä. Ruoholahdessa ja Pitäjänmäellä on otettu käyttöön uudet aurinkovoimalat.
-
Hartela ja Ilmarinen myivät Ristikon Evli Vuokratuotolle
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
-
Avustusta 15:lle rakennetun ympäristön ilmastohankkeelle
Ympäristöministeriö on myöntänyt 1,2 miljoonaa euroa valtionavustusta 15 hankkeelle, jotka kehittävät rakennetun ympäristön keinoja vähentää päästöjä sekä sopeutua ilmastonmuutokseen. Rahoitus on myönnetty EU:n elpymisvälineestä.
-
Tallinnan Viru Keskus on uudistettu
Suomalaisen kiinteistösijoittaja Pontoksen ja virolaisen kiinteistösijoittaja Kapitelin omistama Viru Keskus on avattu kaksi vuotta kestäneen ja 35 miljoonaa euroa maksaneen uudistuksen jälkeen.