Aura Rakennus laajentaa risteilijöiden saneeraukseen
5 9 2023
Aura Rakennus Oy on perustanut matkustaja- ja risteilyalusten saneeraukseen erikoistuvan tytäryhtiön Aura Flow Oy:n.

Aura Rakennuksen mukaan Aura Flow´n suomalaisella johdolla ja avainhenkilöillä on mittava kokemus risteilijöiden rakentamisesta sekä laaja kontaktiverkosto saneerauksessa tarvittavista tekijöistä, kuten suunnittelu-, logistiikka-, lvis- ja asennusosaajista.
Aura Flow on uusi projektitalo, joka tarjoaa varustamoille saneerauspalveluja avaimet käteen -periaatteella. Uuden yrityksen ytimessä on Aura Rakennuksen mukaan poikkeuksellinen toimintamalli, jossa projektinhallinnan ja työnjohdon resursseja hyödynnetään tarpeen mukaan yli toimialarajojen.
– Lähdemme luonnollisesti liikkeelle entry level -projekteista, mutta Aura-konsernin resurssien ansiosta kykenemme skaalaamaan palveluitamme tehokkaasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Mikko Varjanne.
Matkustaja-alusten saneerausten kysynnän ennakoidaan kasvavan voimakkaasti vuodesta 2025 lähtien, Aura Rakennus kertoo. Kysynnän moottorina toimii parhaillaan käynnissä oleva risteilyalusten aktiivinen uudisrakentaminen.
Aura Flow´n visiona on saavuttaa luottotoimittajan asema maailmalla, lähellä ja kaukana operoiville matkustaja- ja risteilyalusvarustamoille. Aura Rakennuksen mukaan tavoitteen saavuttamiseen pyritään erikoistumalla sataprosenttisesti korjausrakentamiseen sekä toimittamalla laadukasta palvelua projektitoiminnassa. Skaalautuminen mahdollistuu kokeneiden osaajien ja projektinhallinnan prosessien yhdistämisellä.
– Laajentaminen perinteisen korjausrakentamisen puolelle on ollut suunnitelmissamme Aura-konsernin perustamisesta lähtien. Mikko Varjanteen esittämä liiketoimintasuunnitelma vakuutti Auran omistajat kuitenkin poikkeuksellisesti laajentamisesta meriteollisuuden puolelle ja ylipäätään matkustaja-alusten saneerausrakentamisen mahdollisuuksista. Odotustemme mukaisesti olemme jo havainneet käytössämme olevien talouden- ja tuotannonhallinnan järjestelmien soveltuvan suoraan Aura Flow'n toimintaan. Meriteollisuudella ja rakentamisella on paljon opittavaa toisistaan, mikä tukee yhtiömme ajatusta jatkuvan kehittymisen polusta, kertoo konsernin toimitusjohtaja Mikko Kilpi.
– Jo ensimmäisten viikkojen aikana koko konsernista ja työyhteisöstä on välittynyt äärimmäisen hyvä tekemisen meininki. Olen innoissani uudesta ja vakuuttunut, että tällä verkoston ja osaavan tiimin yhdistelmällä uuden yrityksen startti on vahvin mahdollinen, Varjanne toteaa.
5 9 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.