Arabia135-kortteliin suunnitellaan 2000 hengen tapahtumahallia
22 8 2023
Varman omistaman Arabia135-korttelin uudistustyöt Helsingin Toukolassa jatkuvat. Nyt korjataan vanhimpia punatiilirakennuksia. Arabian vanhan tehdashallin muutosta tapahtumatilaksi konseptoidaan.

Arabia135-korttelin uudistus alkoi vuonna 2017, kun Aalto Taideteollinen korkeakoulu muutti Arabiasta Otaniemeen.
– Helsingissä ei ole yhtä keskeisellä paikalla vastaavaa korttelia, joka hengittää vanhaa tehdashistoriaa. Arabian kortteli ja sen monikerroksellisuus ovat hieno kokonaisuus, joka saa tulevaisuudessa uuden ilmeen ja elämän, kohteen Asset manager Jenni Nivalainen Varmasta sanoo.
Korttelin pohjoisosassa sijaitsee Metropolian ammattikorkeakoulun luovien alojen kampus, joka on saneerattu hiljattain. Samassa yhteydessä rakennettiin kortteliin uusi rakennus Soiva, joka palvelee Metropolian sekä Pop & Jazz konservatorion musiikin opiskelijoita.
Korttelissa on ravintoloita, kahviloita, näyttelytiloja, museo, myymälöitä sekä kuntosali.
Arabia135-korttelissa tehdään parhaillaan korttelin vanhimman osan, punatiilisten rakennusten yleisurakkaa, joka valmistuu vuoden 2024 alussa. Hämeentietä ja Arabiankatua yhdistämään rakennetaan uusi alikulku, joka helpottaa jalankulkijoiden liikkumista korttelin läpi.
Arabian kujien ensimmäisen kerroksen tilat kunnostetaan myymälä- ja liiketiloiksi, yläkerroksiin sijoitetaan toimisto-, showroom- ja galleriatiloja.
Suurin uudistettava tilakokonaisuus on Arabian vanha tehdashalli.
Uudistettava halli mahdollistaa erilaisten tapahtumien, messujen ja näyttelyiden järjestämisen. Tilana se sopii noin 2000 ihmisen tapahtumiin.
Varman mukaan tehdashalli sijaitsee osittain katutason alapuolella, eikä yleisöllä ole ollut sinne aiemmin pääsyä.
– Ajatuksena on, että hallista tulisi vanhan tehdasalueen sydän ja toiminnan keskus, Nivalainen toteaa. Tehdashallin kehitys on edennyt konseptointivaiheeseen, ja hallin mahdollisen operaattorin etsintä on käynnissä.
22 8 2023
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.