Antiloopin 8 kiinteistölle ympäristösertifiointi
10 11 2022
Antiloopin kahdeksalle kohteelle myönnettiin lokakuussa BREEAM In-Use -sertifikaatit. Antilooppi aikoo sertifioida kaikki kiinteistönsä vuoteen 2023 mennessä.

Antiloopin mukaan nyt saaduilla sertifioinneilla yhtiön kiinteistökannan sertifiointiaste nousee yli 50 %:iin. Nyt sertifioiduista kahdeksasta kiinteistöstä neljälle myönnettiin Excellent-tason ja neljälle Very Good -tason sertifiointi.
– Tämä on meille merkittävä saavutus ja tärkeä välietappi. Ympäristösertifikaatit ovat arvostettu, konkreettinen ja läpinäkyvä osoitus kiinteistöjemme hyvästä vastuullisuuden tasosta. Uudet sertifikaatit todistavat, että olemme edenneet kiinteistöjemme vastuullisuustyössä tavoitteidemme mukaisesti, toteaa Antiloopin vastuullisuusjohtaja Hannamari Koivula.
Antilooppi käyttää BREEAM-sertifioinnin lisäksi myös LEED-sertifiointia.
– Sertifiointien tärkeys on noussut myös asiakkaidemme keskuudessa. Asiakasyrityksillämme on omat vastuullisuustavoitteensa ja -kriteerinsä, joihin toimitilojen on sovittava ja joihin sertifioinnit vastaavat osaltaan erinomaisesti, Koivula sanoo.
BREEAM In-Use arvioi jo käytössä olevien kiinteistöjen ympäristötehokkuutta. Sen mittareita ovat terveys ja hyvinvointi, liikenne, energia, vesi, kestävät materiaalivalinnat, riskienhallinta ja resilienssi, maankäyttö ja ekologisuus sekä päästöjen hallinta. Sertifiointiluokkia ovat
Pass, Good, Very Good, Excellent ja Outstanding. Antiloopin neuvonantajana ja BREEAM-arvioijana on toiminut Granlund Oy.
10 11 2022
Luetuimmat uutiset
Uusimmat uutiset
-
Asumispalveluyksikkö Honkahovi valmistui Liperiin
Liperin Ylämyllyn taajamaan on valmistunut ikäihmisten 30-paikkainen asumispalveluyksikkö Honkahovi.
-
E.Ahlström ja Restatop yhdistävät voimansa
Ravintolakattauksen markkinajohtaja E.Ahlström ja sisustusratkaisuja tarjoava Restatop aloittavat tiiviin yhteistyön, joka tarkoittaa yhä kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa. Ravintoloiden halutaan nyt olevan elämyskeitaita.
-
Päiväkoti Martta Wendelin sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon
Vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon on voittanut Tuusulassa sijaitseva päiväkoti Martta Wendelin, jonka on suunnitellut AFKS Arkkitehdit. Palkinnon myönsi kymmenettä kertaa Suomen Arkkitehtiliitto (SAFA).
-
YIT on myynyt Maistraatinportin Fennialle
YIT ja Fennia ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevan Maistraatinportin toimistotalon myynnistä. Toimistokiinteistö ostetaan kiinteistösijoitussalkkuun, jota hallinnoi S-Pankki Kiinteistöt Oy. Ostajana kaupassa toimii Fe...
-
Ilmalan Aura -toimistokiinteistö harjakorkeudessaan
Helsingin Ilmalaan rakentuva Ilmalan Aura -toimitilakiinteistö on harjakorkeudessa. Rakennus on ensimmäisiä EU-taksonomian mukaisia rakennushankkeita Suomessa.
-
Hemsö rakentaa taidelukioille uusia tiloja Helsinkiin
Hemsö toteuttaa uudet tilat Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilatarpeisiin. Tilojen on tarkoitus valmistua kahdessa vaiheessa syyslukukausiksi 2025 ja 2026.
-
Senaatti-kiinteistöt luopuu toimistokiinteistöstä Tampereella
Senaatti-kiinteistöt myy Tampereen Hervannassa sijaitsevan toimisto-, laboratorio- ja tutkimushallitiloja sisältävän kiinteistökokonaisuuden.